Pahoittelen onnetonta päivitystahtiani. Pitäisi taas vaihteeksi yrittää tehdä asialle jotakin, ettei aina tarvitsisi kerralla kirjoittaa kokonaista romaania.

Kaikenlaista tässä on ollut. Varsinkin alkuviikkoon mahtui itkua ja naurua. Maanantai-iltana saimme uuden kämppiksen. Nimittäin Katriinan, TTY:läisen tytön joka on täällä jo toista lukukautta. Siinä nyt ei muuta dramatiikkaa ollut, kuin että Katriinan muutto tapahtui parin tunnin varoitusajalla. Tuli viesti, että hänellä olisi akuutti kämpäntarve, haluaisimmeko parvellemme asukkaan? Tuumasimme ehkä puoli minuuttia ja totesimme että mikäs siinä. Parvi on ihan tyhjän panttina ja ihan mielellämme jaamme vuokran kolmeen osaan kahden sijasta. Eipä tässä itse kullakaan enää montaa Monterrey-viikkoa edes ole jäljellä. Katriina tuli sitten illalla ja asettui mutkattomasti taloksi. Kivaa vaihtelua kyllä.

Tähän väliin muuten semmoista, että päästiin sitten Inken kanssa lehteen. Toissa perjantaina jo, mutta saatiin se vasta maanantaina kätösiimme. Diego Rivera-leffan näytöksessä meistä otettu kuva oli sitten paikallisen pääsanomalehden viikkoliitteeseen. Siis vähän kuin päätyisi Nyt-liitteeseen, mitä nyt tämän levikki on ehkä kymmenkertainen siihen verrattuna. Tietenkin kuva oli puolen sivun kokoinen. Tietenkin näytin siinä aivan järkyttävältä. Ja tietenkin nimemme olivat aivan päin mäntyä. Kaisukan Menen ja Inkerisiika Niemi, saanko esitellä. Että kiva kiva. En kyllä ihan sitäkään tajua, että millä avuilla me siihen lehteen jouduttiin. Jutussa oli kolme kuvaa. Yhdessä elokuvan ohjaaja, toisessa joku tärkeän näköinen taidemaailman silmäätekevä täti ja kolmannessa me. Kattokaa, hassuja ulkomaalaisia!  En ollut kovin imarreltu.

Tiistaina kuului Suomesta vaikka mitä. Aamu alkoi hyvillä uutisilla. Mia nimittäin kyseli kiinnostustani liittyä heidän Provinssi-retkueeseensa kunhan täältä palaan. Olin ihan innoissani: olenhan perinteisesti yrittänyt houkutella ihmisiä Provinssiseurakseni, huonolla menestyksellä.  Intoani ei suinkaan hillinnyt se fakta, että paluulentomme on suomessa vasta 15.6, eli Provinssin viimeisenä päivänä. Meillä on nimittäin semmoinen tilanne, että viisumimme vanhenevat muutamaa päivää ennen paluuta. Eli joka tapauksessa olisimme joutuneet a) hankkimaan turistiviisumit, b) siirtämään lentoja tai c) maksamaan sakkoja. Viisumiprosessit tuntien lentojen siirtäminen vaikutti jo valmiiksi houkuttelevimmalta vaihtoehdoltä. Kun on flexible-liput, ei siinä pitäisi olla pahempia ongelmia. Provinssimahdollisuus teki päätöksen vielä helpommaksi. Inkerillekin aikaisempi paluu Suomeen kävi paremmin kuin hyvin. Nyt pitäisi sitten vielä vaihtaa ne liput ja ostaa festariliput.

Koulun jälkeen huomasimme, että Suomesta oli tullut jotain konkreettistakin: nimittäin kirje Tampereen höpönassuilta. Tai oikeammin kirjanen, jonka vuoksi olemme nyt perillä vuosijuhla- ja muistakin kuulumisista. Hurjaa on ollut ja oli tosi mukava saada postia. Mutta siihen se hauskuus sitten loppuikin. Seuraavaksi sain nimittäin huonoja uutisia: Ukki oli joutunut sairaalaan. Soitin hänelle ja Isille myös. Järkytyin aika lailla ja lamaannuin loppuillaksi. Viikon mittaan tilanne on kai vähän parantunut, tai ei ainakaan pahentunut, vaikka Ukki edelleen sairaalassa onkin. Nyt on vaakalaudalla, että peruuntuuko Isin, Päivin ja Jussin Meksikon matka. Ensi viikonloppuna saapuvat jos saapuvat. Ei se tosin ole ollenkaan niin tärkeää kuin että saadaan Ukki kuntoon.

Keskiviikko ja torstai menivät yötöissä. Valvoin molempina öinä kolmeen. Ke tehtiin esitelmää ja torstaiyönä piirsin omaa tulkintaa Diego Riveran Mussolini-muraalista. Vaihdoin omaan versiooni henkilöitä ja vähän muutakin niin, että se kertoi jenkkien sotaretkistä Irakiin. Olipahan homma. Piirsin viisi tuntia putkeen. Taidot on niin ruosteessa. Mutta nautin joka hetkestä, voi kun olisikin aikaa piirtää sydämensä kyllyydestä vielä joku päivä. Eläkkeellä ehkä...

Mutta siis, jos joku siellä suomessa aikoo lähiaikoina juhlia häitä tai synttäreitä yms ja kutsua minut, niin ottaisin mielelläni siitä tiedon vastaan nyt. Tarvitsisin kipeästi tekosyyn sen mekon hankkimiseen.

Se mekko (ah, en voi kirjoittaa mistään muusta...) oli siis  ensimmäinen vaihtoehto joka Inkerillä oli. Hän kuitenkin melkein hylkäsi sen ja kiertelimme kauppoja epätoivoisesti monta tuntia. Toinenkin oikein suloinen kandidaatti löytyi. Lopulta päädyimme siihen ensimmäiseen ihanuuteen. Minä sain shoppailureissulta saaliiksi shortsit. En enää varmaan käytä mitään muuta vaatekappaletta Meksikossa. Mikään ei sovellu paremmin tämän maan helteeseen, kun ei täällä oikein minihamettakaan viitsi käyttää. Lisäksi löysin mieleiseni korvikset 10 pesolla (huom. alle euron) ja ostimme Body Shopin tyhjäksi jotta saimme kylkiäiseksi minituotteita sisältävän meikkipussin. Viinipullokin tuli ostettua iltaa varten.

Illalla oli siis Päivin ja Ilonan läksiäiset. Tytöiltä loppui jo koulu, joten he karistivat Monterreyn pölyt jaloistaan ja lähtivät reissäämaan pitkin maita ja mantuja. Tai siis palaavat he vielä vähäksi aikaa tänne, mutta itse olemme silloin varmaan jo tien päällä. Haikeaa oli kun lähtivät jo, vaikka eiköhän tyttöjä Suomessa sitten näe (toivottavasti!)

Leivottiin vielä shoppailureissun jälkeen pullaa illaksi. Läksiäisissä olikin sitten hyvinkin suomalainen tunnelma: tarjolla oli pullan lisäksi Fazerin sinistä, Fazerinoja ja turkinpippurivodkaa (itsetehty, esikuvaansa jopa paremman makuinen sovellutus salmarista). Paikalla oli sitä paitsi suomalaisia pilvin pimein. Me neljä ja lisäksi tyttöjen kolme suomalaista, myöskin oikein kivaa vierasta. Meksikolaiset tulivat viiden hengen edustuksella hyväksi kakkoseksi. Sitten oli vielä Marjolein ja Marianne. Kävimme jossain naapurin bileissäkin ja päädyimme Kokolocoon. Kiva ilta oli kyllä.

Lauantaina nuokuin kotona mitään tekemättä koko päivän. Ilona ja Päivi palauttivat ennen lähtöään meiltä lainassa olleen patjan. Saimme myös kajarit heidän reissunsa ajaksi lainaan (jee!), silitysraudan (jeejee!) ja kaksi kassillista ruokaa (jee!). Inkeriä yritin vähän kammata ja meikata illalla. Neito oli tosiaan kaunis kuin mikä, tosin minun kampaamisistani ja meikkaamisistani täysin riippumattomista syistä. Berny ja Inkeri menivät häihin ja tulivat pois. Sen jälkeen he olivat vielä menossa jonkun Bernyn kaverin ranch-bileisiin Santiagoon. Aiemmin olin arvellut haluavani mukaan. Nyt kello oli kuitenkin jo yli puolenyön, olin väsynyt ja ihan varustautunut käymään nukkumaan. Joku mielenhäiriö taas iski kun hääjuhlijat saapuivat vaihtamaan vaatteita, joten ei minua kauheasti tarvinnut suostutella. Pikameikki naamaan ja kuitenkin mukaan. Unisena ja palelevana. Mikäköhän siinäkin on, että yli viikon hellejakson jälkeen piti yhtäkkiä tulla hyytävän kylmä yö juuri silloin kun ajattein harrastaa ulkoilmajuhlintaa selvinpäin vähissä vaatteissa. En ollut yhtään tiedostanut miten kylmä ulkona oikeasti on. Itseasiassa Berny kyllä varoitti siitä. Oli minulla takki sentään, mutta olisi saanut olla enemmänkin.

Harhailimme vähän ennen kuin oikea ranch löytyi. Paikka oli maaseudulla, ihanissa maisemissa. Se oli näitä rikkaiden kakaroiden "kesämökkejä" uima-altaineen ja  hulppeine tiluksineen. Bileissä oli meininki ylimmillään sillä ne olivat alkaneet jo aikoja sitten. Porukka oli kai ihan mukavaa, joskin vahvasti espanjaa puhuvaa, eli olisin varmaan viihtynyt ihan hyvin jos olisin ollut vähemmän väsynyt ja kylmissäni ja enemmän juhlatuulella. Bernykin oli väsynyt joten emme lopulta edes viipyneet kauan. Nukuin kotimatkan.

Aamulla heräsin ahkeroimaan ei-niin-aikaisin. Siivottiin ensin kämppä ja sitten käytiin Inken ja Bernyn kanssa ulkoilemassa: Käytiin Arena Monterreyllä ostamassa liput Smashing Pumpkinsin keikalle. Se on keskiviikkona. Ei saatu neljänsadan peson lippuja enää, vaan jouduttiin ottamaan vähän kalliimmat ja samalla myös paremmat paikat. Ihan hyvä tietysti niin päin. Sää oli tänään harvinaisen hyvä. +28 astetta, sopivasti viilentävä tuuli ja kirkas, saasteeton ilma. En muista koskaan nähneeni kukkuloita niin kirkkaina. Aurinko pääsi tosin yllättämään ja poltti katalasti olkapääni ja selkäni, vaikka käveltiin vaan Fundidoran läpi autolle ollen ulkosalla ehkä reilut puoli tuntia. Juuri kun samaan aikaan kummastelin ääneen, miksi en koskaan Monterreyssä pala.

Huomenna pitäisi esitellä valmis ryhmätyö "art object" taidehistoriassa. Vielä päivällä ei minulla sen enempää kuin Inkerilläkään ollut aavistustakaan, mitä tulisimme esittelemään. Kummankaan ryhmä ei ollut tehnyt mitään. Emme kumpikaan saaneet tiimejämme kiinni ja Inkelle tehtiin sovitusta tapaamisesta peräti kolminkertaiset oharit. Aika törkeää ottaen huomioon että neiti oli herännyt sitä varten neljän tunnin yöunien jälkeen ja mennyt koululle sovittuna aikana. Illan mittaan homma selkeni. Minä sain haalittua pojat Messengerin avulla kokoon ja pienellä päälliköinnillä homman eteenpäin. Huomenna esitellään sitten valtava origami-kurki, jonka Raul lupasi tehdä. Me muut kolme kirjoitimme yhteistyössä teoskyltin hämärine selostuksineen. Tyylillä riman alta. Yksi Inkerin ryhmäläinen taas oli tehnyt jonkun huikean savihässäkän ylhäisessä yksinäisyydessään. Ryhmätyöt kunniaan.