Ihan KAMALA viikko ollut taas koulun suhteen. Ei toivoakaan, että olisin ehtinyt/jaksanut päivitellä. Nyt alkaa olla tältä viikolta koulukoitokset ohi. Hyvä niin, onhan jo lauantai. Tai no, tiistaiksi pitäisi tosin tehdä passive systemsin kurssista portfolio.
Mutta toissa viikkoon... Smashing Pumpkins oli loistava! Tykkäsin kyllä tosi paljon, ja vaikka tämäkin oli Cafe Tacuban tapaan stadionkeikka, oli tunnelma ainakin minun kohdallani tosi hyvä. Smashing Pumpkins kun oli vähän enemmän "minun musiikkiani" kuin Cafe Tacuba, vaikken olekaan intohimoisesti fanittanut. Myös muut, eli Inke, Berny ja Bernyn sisko Olinda tykkäsivät.
Suomen-vieraat eivät koskaan päässeet tulemaan. Ukki on kuitenkin nyt paremmassa kunnossa ja pääsi tämän viikon alusta kotiin. Se on hyvä. Jussi (jolla oli 20-vee synttärit maanantaina), isi ja Päivi lähtivät sitten lohdutusmatkalle Puolaan. Me saadaan tänne lohdutukseksi toinen Suomen-vieras ensi keskiviikkona. Inken sisko Keke nimittäin varasi lennot tänne.
Perjantai-iltana kävin leffassa. Yksin, nyyh, Inkeri ja Berny kun huitelivat jossain. (Kuulemma jossain ihan mahtavissa bileissä olivat olleet. T: Nimim. en ainakaan ole katkera että missasin nuo bileet...) Noh, leffakin oli tosi hyvä. Casi Divas nimeltään. Se oli ihan kotimainen, siis meksikolainen. Kertoi tytöistä eri puolilta maata, jotka havittelivat samaa leffaroolia. Lajityyppi oli ehkäpä draamakomedia. Keveästä aiheesta huolimatta otettiin kantaa vakaviin aiheisiin, kuten intiaaniverta omaaviin kohdistuvaan rasismiin ja Ciudad Juarezin naismurhiin. (Hurja ja surullinen osa Meksikon todellisuutta, josta tietoa löytyy esim. Wikipediasta.) Oli kiva huomata, että ymmärtää espanjaa sen verran ettei elokuvan katsomisessa ollut mitään ongelmia. Harmi vaan, kun en edelleenkään osaa puhua kuin pari hassua lausetta.
Viikonloppuna olimme suunnitelleet reissaavamme. Suunnitelmat eivät tosin ottaneet tarkentuakseen ennen kuin ihan loppuviikosta. Alun perin olimme ajatelleet mennä Real de Catorceen Inken kanssa kahdestaan. Mariannelta kuulin kuitenkin, että he Marjoleinin ja saksalaisen Gisin kanssa suunnittelivat tekevänsä kolmen etapin reissun viikonloppuna: Guanajuato, Xilitla ja Tampico. Kiinnostuin siitä, vaikka kuulostikin rankalta kiertää kaikki nuo yhdessä viikonlopussa. (Tosin suunnittelimme lähtevämme jo torstai-iltana.) Inkeri ei tuosta reissusta kuitenkaan innostunut ja alkoi tehdä omia viikonloppusuunnitelmiaan Bernyn kanssa.
Tytöille alkoi lopulta ilmaantua niin paljon koulutöitä, ettei heillä lopulta riittänyt aika kolmen päivän reissuun, joten päätimme siirtää sitä tuonnemmaksi. Itsellänihän noita koulutöitä kerääntyi ihan yhtä lailla, mutta todella tarvitsin irtautumista kouluarjesta, joten en välittänyt. Palasimme takaisin Real de Catorce-suunnitelmaan. Marjolein ja Marianne aikoivat ensin lähteä mukaan, mutta peruivat senkin sitten, joten päädyimme lähtemään kaksin. Olikin ensimmäinen kerta varmaan Mexico Cityn jälkeen, kun olimme ihan vaan kahdestaan reissussa.
Olikin oikein rauhallinen ja rentouttava viikonloppu. Real de Catorce oli juuri sopivan pieni paikka, jossa ei ollut liikaa nähtävää. Tosin emme edes yrittäneet nähdä kaikkea sitäkään vähää, jota kaupungilla oli tarjota. Halusimme stressivapaan viikonlopun ja siinä onnistuimme. Kaupunkihan on mielenkiintoinen paikka. Se on korkealla vuoristossa, eikä matka sinne ollut niitä helpoimpia: ensin piti mennä bussilla Matehualan kaupunkiin (n. 4h) ja vaihtaa siellä bussia. Real de Catorceen matkaa ei ollut enää kamalasti, mutta bussimatka kesti kuitenkin vielä pari tuntia huonosta vuoristotiestä johtuen. Bussi vei tunnelin suulle, ja sitten vaihdettiin taas toiseen bussiin. Tämä vei meidät reilun parin kilometrin mittaisen tunnelin läpi kaupunkiin.
En nyt jaksa etsiä tarkkaa faktaa kaupungista, mutta muistaakseni se on noin kolmen kilometrin korkeudessa vuoristossa, ja asukkaita siellä on tällä hetkellä vain n. 1500. Se oli aiemmin vilkas kaupunki johtuen hopeakaivoksista, mutta kaivostoiminnan loputtua se käytännössä autioitui. Elämä palasi jossain vaiheessa turismin myötä. Turismi onkin nyt sen pääelinkeino, luulisin. Kaupunki on myös toiminut kulissina hollywood- leffoille, esim. The Mexicanille. Mäkiset, kivetyt kadut ja vanhat kivitalot huikeiden vuoristomaisemien keskellä henkivätkin pysähtynyttä Villin Lännen tunnelmaa. Hevosia oli kadulla moninkertainen määrä autoihin nähden, samoin irrallaan juoksevia koiria. Toki turismi näkyi katukuvassa, mutta ei mielestäni niin paljoa kuin olisi voinut olettaa.
Toinen asia, mistä seutu on myös kuuluisa, ovat hallukaktukset. Nuo tajuntaa laajentavaa meskaliinia sisältävät peyotekaktukset joita alkuperäisasukkaat käyttivät rituaaleissaan apuna jumalille puhumiseen. Wikipediasta löytyy lisää mielenkiintoista faktaa tästäkin aiheesta. Peyote tuo kaupunkiin ja turistien kirjoon kuitenkin lievää hippivivahdetta. Me inkerin kanssa jätettiin moiset kaktukset rauhaan. Ei vähiten siksi, ettei kunto kestänyt ohuessa vuoristoilmassa ja polttavan auringon alla mitään kaktuksenetsintäreissuja aavikolla.
Löydettiin niin mukava hotelli, että viihdyttiin siellä vähän turhankin hyvin. Halvempiakin olisi varmaan löytynyt, mutta koska viivyimme vain yhden yön, päätimme nukkua sen kunnon mukavuuksien kera. Lauantaina söimme, kävelimme ympäri kaupunkia ja katselimme ympärillemme. Illalla innostuttiin katsomaan leffoja tv:stä. Meillä kun ei ole televisiota kotona, niin se on ihan spesiaalia ajanvietettä. Katsottiin mm. the grudge ja nukuttiin kuin tukit.
Aamulla pöllöiltiin ympäri kaupunkia vielä vähän lisää. Käytiin kukkotappeluareenalla ja katseltiin koruja. Koska meillä ei ollut paluulippuja, lähdimme jo ajoissa odottelemaan bussia. Kyyti tunnelin läpi järjestyi meksikolaisia täyteen ahdetun pick-upin lavalla. Se oli hauskaa! Bussin lähtöön oli vielä tunnin verran, joten kävelimme tunnelin läheisyydessä jylhiä vuoristomaisemia ihaillen. Yksi setä neuvoi meitä aloittamaan bussiin jonottamisen hyvissä ajoin. Olimmekin sedän jälkeen heti seuraavina jonossa. Se olikin järkevää, sillä lipun ennakkoon ostaneet päästettiin bussiin ensin ja loput järjestyksessä. Moni liputon ei tainnut istumapaikkaa saadakaan. Mainitsemisen arvoista tässä bussimatkassa oli, että keskeltä aavikkoa tuli kyytiin matkalippujen tarkastaja!
Sunnuntain toinen "matkakohde" oli Matehuala, eli kaupunki jossa meidän piti vaihtaa bussia. Olimme varanneet vaihtoaikaa viisi tuntia, siltä varalta että kaupunki olisi ollut kovinkin kiva. Se oli aika tavallinen pikkukaupunki joka toi monin tavoin mieleeni Mikkelin. Oltiin saapuessamme tosi nälkäisiä ja auki olevan ruokapaikan löytäminen vei jonkin aikaa. Sitten käytiin katsomassa paikallinen kirkko ja ihmeteltiin maailman menoa jonkun aikaa. Kamalasti emme kuitenkaan jaksaneet helteessä, reput selässämme retkeillä, joten lähdimme bussiasemalle kysymään, josko bussiliput voisi vaihtaa aiemmiksi. Seuraava Monterreyn bussi olikin lähdössä samalla minuutilla, ja uskomattoman nopean toiminnan seurauksena istuimme bussissa ennen kuin olimme oikein ehtinyt tajutakaan. Uskokaa tai älkää, mutta kyllä täällä asiat tapahtuvat tarpeen tullen ihan tehokkaastikin.
Viime viikosta ei tosiaaankan ole paljoa muuta sanottavaa, kuin että koulu, koulu ja koulu. Oli espanjan sanakoe ja varsinainen tentti, taidehistorian tentti ja passive systemsin tentti. Lisäksi kolme ryhmätyötä, joista ehkä hurjin oli espanjan Midterm project: Pidimme Christinan kanssa perjantaina espanjantunnin muulle ryhmälle. Meidän piti kerrata kolme kielioppiasiaa. Hyvin se meni vaikka etukäteen hirviti että minun muka pitäisi puhua tunnin verran espanjaa luokan edessä. Esiintymisjännitykseni on täällä hävinnyt oikeastaan ihan kokonaan, kun koko ajan saa olla esitelmöimässä milloin milläkin kielellä. Saa nähdä, tuleeko se Suomessa takaisin, kun pitää ihan vaan suomeksi esitellä töitään.
Koulutöiden paljous on aiheuttanut suorastaan henkistä pahoinvointia ja kriittistä itsetutkiskelua. Mikä takia Katriinalla, jolla on saman verran kursseja, on aikaa myös urheilla, tavata kavereita, tehdä ruokaa, ylipäätään ELÄÄ. Minulla aika riitti tällä viikolla kolmeen tuntiin urheilua, sekin piti vähentää yöunista. Joille on aikaa noin kolme-viisi tuntia yössä. Ja tentteihinhän en ehtinyt edes lukea, koska kaikki aika meni noihin ryhmätöihin. Herää kysymys, että mikä minua vaivaa. Noh... kuten tästä blogistakin voi huomata, en osaa tehdä asioita muuten kuin perusteellisesti. Vaikka kuinka yrittäisin mennä riman alta (niin kuin yleensä yritän), saan joka ikiseen tehtävään menemään tuntikaupalla aikaa. Enkä edes jää viilaamaan yksityiskohtia. Riman alittaminen on kyllä taito, jonka voisi jo pikku hiljaa oppia.
Loppuviikosta koulun hirttoköysi jo vähän hellitti. Torstai-iltana käytiin Katriinan kaverin kämppiksen bileissä piipahtamassa ja Cafe Iguanassa parilla oluella. (niinpä, olut maistuu jo melkein yhtä hyvältä kuin bacardikola...) Perjantaina lähdettiin kovin odotuksin shoppailemaan koulun jälkeen, mutta ei oikein löydetty mitään. Hyvä niin. Illalla meidän oli tarkoitus mennä naapurikaupunkiin Santiagoon bileisiin. Santiagossa on järvi ja järvessä katamaraani, jota ihmiset vuokraavat ja järjestävät siellä bileitä. Danielilta oli tullut sähköpostiini kutsu sinne. Sattuipa kuitenkin niin, että luonnonvoimat puuttuivat tähän suunnitelman. Tuli ukkosmyrsky. Tyypillistä: järviä ei ole mailla eikä halmeilla kuin tuo yksi, ja ukkosta ei ole koko täälläolomme aikana ollut kertaakaan. Kyllähän sinne järvelle sen ukkosmyrskyn aikana on päästävä... Jos haluaa päästä hengestään.
Lähdimme Inken, Bernyn ja Marjoleinin kanssa kuitenkin matkaan vaikka Monterreyssä ukkosti, koska Santiagossa kuulemma paistoi aurinko. Huomasimme matkalla, että myrsky oli liikkumassa kanssamme samaan suuntaan. Kymmenen minuuttia ennen määränpäätä pysähdyimme miettimään illan strategiaa. Berny totesi, että jos järvellä sataa, niin auto saattaa juurttua mutaan. Se taisi olla syy jonka takia päätimme luopua laivabileistä ja suunnata kaupunkiin. (Loppujen lopuksi ukkosmyrsky oli kuitenkin jotenkin onnistunut kiertämään järven, tai näin Daniel ainakin meille väitti. Tiedä siitä sitten...) Tässä vaiheessa joimme kuitenkin coctailit. Siinä kohtaa maantienlaitaa oli nimittäin meksikolaisen absurdiin tapaan "baari", tai oikeastaan kioski josta voi ostaa mukaan mahtavia litran drinksuja alle kolmen euron hintaan. Listalla oli varmaan 50 vaihtoehtoa. Siinä sitten nautimme maantienlaidassa drinksuja keskellä ukkosmyrskyä. Palasimme kaupunkiin, jossa käytiin Iguanassa ja Kokolocossa. Totesin tykkääväni Iguanasta vielä paljon enemmän kuin Kokolocosta.
Kokolocoon mennessä oli taas huvittava tilanne: Kello oli noin 11 ja ovella oli jonkun verran jonoa, tai siis täkäläiseen tapaan enemmänkin parveilevia ihmisiä. Jäimme kiltisti odottamaan. Ihmettelimme jonoa ja sitä, ettei ketään otettu pitkään aikaan sisälle. Ei kai paikka täynnäkään voinut olla vielä siihen aikaan. Lopulta ovelle ilmaantui muutama portsari. Meidät eurooppalaiset valikoitiin ensimmäisinä joukosta sisään, vaikkemme olleet läheskään ensimmäisinä jonottamassa. Pääsimme vielä ilmaiseksi, paitsi Berny joutui maksamaan 50 pesoa. Saliin tultuamme huomasimmekin sitten olevamme ainoita koko baarissa. Paikka alkoi sitten pikku hiljaa täyttyä. Olimme kuitenkin väsyneitä ja lähdimme jo ennen yhtä kotiin.
Tänä aamuna kävimme isoilla katumarkkinoilla, jossa ihmiset myivät vaatteita, leluja ja muuta tavaraa. Monet myyjistä olivat käyneet jenkken puolella ostamassa halpoja vaatteita joita myivät markkinoilla samaan hintaan. Osa kauppasi vaatteita ihan kirpputorimeiningillä. Paikalla on markkinat kai joka lauantai ja torstai. Hyvin sieltä löytyikin halpaa ostettavaa: Marjolein löysi 3 paitaa ja Inke 2. Minä ostin mustan, lyhyen mekon jota en varmaan osaa käyttää, legginsit (luovutin legginsienvastaisen kapinan!!!), pinkin topin ja ruudullisen korsettitopin joka oli liian pieni, mutta halusin sen silti. Se kun maksoi vaan jotain 7 euroa, ja siitä saa varmasti kustomoimalla tosi hienon. Kurjempi juttu markkinoilla oli "eläinkauppa-koju". En nyt rupea tarkemmin erittelemään, kun en itsekään halunut pidemmäksi aikaa jäädä katselemaan, mutta jokainen voi kuvitella millaisissa oloissa kaloja, kilpikonnanpoikasia, hamstereita ja rottia myydään meksikolaisilla katumarkkinoilla. Sen sijaan spanielinpennut, jota eräs pariskunta kauppasi, olivat tosi lutusia. Tosin tuskin lähelläkään luovutusikää...
Mutta toissa viikkoon... Smashing Pumpkins oli loistava! Tykkäsin kyllä tosi paljon, ja vaikka tämäkin oli Cafe Tacuban tapaan stadionkeikka, oli tunnelma ainakin minun kohdallani tosi hyvä. Smashing Pumpkins kun oli vähän enemmän "minun musiikkiani" kuin Cafe Tacuba, vaikken olekaan intohimoisesti fanittanut. Myös muut, eli Inke, Berny ja Bernyn sisko Olinda tykkäsivät.
Suomen-vieraat eivät koskaan päässeet tulemaan. Ukki on kuitenkin nyt paremmassa kunnossa ja pääsi tämän viikon alusta kotiin. Se on hyvä. Jussi (jolla oli 20-vee synttärit maanantaina), isi ja Päivi lähtivät sitten lohdutusmatkalle Puolaan. Me saadaan tänne lohdutukseksi toinen Suomen-vieras ensi keskiviikkona. Inken sisko Keke nimittäin varasi lennot tänne.
Perjantai-iltana kävin leffassa. Yksin, nyyh, Inkeri ja Berny kun huitelivat jossain. (Kuulemma jossain ihan mahtavissa bileissä olivat olleet. T: Nimim. en ainakaan ole katkera että missasin nuo bileet...) Noh, leffakin oli tosi hyvä. Casi Divas nimeltään. Se oli ihan kotimainen, siis meksikolainen. Kertoi tytöistä eri puolilta maata, jotka havittelivat samaa leffaroolia. Lajityyppi oli ehkäpä draamakomedia. Keveästä aiheesta huolimatta otettiin kantaa vakaviin aiheisiin, kuten intiaaniverta omaaviin kohdistuvaan rasismiin ja Ciudad Juarezin naismurhiin. (Hurja ja surullinen osa Meksikon todellisuutta, josta tietoa löytyy esim. Wikipediasta.) Oli kiva huomata, että ymmärtää espanjaa sen verran ettei elokuvan katsomisessa ollut mitään ongelmia. Harmi vaan, kun en edelleenkään osaa puhua kuin pari hassua lausetta.
Viikonloppuna olimme suunnitelleet reissaavamme. Suunnitelmat eivät tosin ottaneet tarkentuakseen ennen kuin ihan loppuviikosta. Alun perin olimme ajatelleet mennä Real de Catorceen Inken kanssa kahdestaan. Mariannelta kuulin kuitenkin, että he Marjoleinin ja saksalaisen Gisin kanssa suunnittelivat tekevänsä kolmen etapin reissun viikonloppuna: Guanajuato, Xilitla ja Tampico. Kiinnostuin siitä, vaikka kuulostikin rankalta kiertää kaikki nuo yhdessä viikonlopussa. (Tosin suunnittelimme lähtevämme jo torstai-iltana.) Inkeri ei tuosta reissusta kuitenkaan innostunut ja alkoi tehdä omia viikonloppusuunnitelmiaan Bernyn kanssa.
Tytöille alkoi lopulta ilmaantua niin paljon koulutöitä, ettei heillä lopulta riittänyt aika kolmen päivän reissuun, joten päätimme siirtää sitä tuonnemmaksi. Itsellänihän noita koulutöitä kerääntyi ihan yhtä lailla, mutta todella tarvitsin irtautumista kouluarjesta, joten en välittänyt. Palasimme takaisin Real de Catorce-suunnitelmaan. Marjolein ja Marianne aikoivat ensin lähteä mukaan, mutta peruivat senkin sitten, joten päädyimme lähtemään kaksin. Olikin ensimmäinen kerta varmaan Mexico Cityn jälkeen, kun olimme ihan vaan kahdestaan reissussa.
Olikin oikein rauhallinen ja rentouttava viikonloppu. Real de Catorce oli juuri sopivan pieni paikka, jossa ei ollut liikaa nähtävää. Tosin emme edes yrittäneet nähdä kaikkea sitäkään vähää, jota kaupungilla oli tarjota. Halusimme stressivapaan viikonlopun ja siinä onnistuimme. Kaupunkihan on mielenkiintoinen paikka. Se on korkealla vuoristossa, eikä matka sinne ollut niitä helpoimpia: ensin piti mennä bussilla Matehualan kaupunkiin (n. 4h) ja vaihtaa siellä bussia. Real de Catorceen matkaa ei ollut enää kamalasti, mutta bussimatka kesti kuitenkin vielä pari tuntia huonosta vuoristotiestä johtuen. Bussi vei tunnelin suulle, ja sitten vaihdettiin taas toiseen bussiin. Tämä vei meidät reilun parin kilometrin mittaisen tunnelin läpi kaupunkiin.
En nyt jaksa etsiä tarkkaa faktaa kaupungista, mutta muistaakseni se on noin kolmen kilometrin korkeudessa vuoristossa, ja asukkaita siellä on tällä hetkellä vain n. 1500. Se oli aiemmin vilkas kaupunki johtuen hopeakaivoksista, mutta kaivostoiminnan loputtua se käytännössä autioitui. Elämä palasi jossain vaiheessa turismin myötä. Turismi onkin nyt sen pääelinkeino, luulisin. Kaupunki on myös toiminut kulissina hollywood- leffoille, esim. The Mexicanille. Mäkiset, kivetyt kadut ja vanhat kivitalot huikeiden vuoristomaisemien keskellä henkivätkin pysähtynyttä Villin Lännen tunnelmaa. Hevosia oli kadulla moninkertainen määrä autoihin nähden, samoin irrallaan juoksevia koiria. Toki turismi näkyi katukuvassa, mutta ei mielestäni niin paljoa kuin olisi voinut olettaa.
Toinen asia, mistä seutu on myös kuuluisa, ovat hallukaktukset. Nuo tajuntaa laajentavaa meskaliinia sisältävät peyotekaktukset joita alkuperäisasukkaat käyttivät rituaaleissaan apuna jumalille puhumiseen. Wikipediasta löytyy lisää mielenkiintoista faktaa tästäkin aiheesta. Peyote tuo kaupunkiin ja turistien kirjoon kuitenkin lievää hippivivahdetta. Me inkerin kanssa jätettiin moiset kaktukset rauhaan. Ei vähiten siksi, ettei kunto kestänyt ohuessa vuoristoilmassa ja polttavan auringon alla mitään kaktuksenetsintäreissuja aavikolla.
Löydettiin niin mukava hotelli, että viihdyttiin siellä vähän turhankin hyvin. Halvempiakin olisi varmaan löytynyt, mutta koska viivyimme vain yhden yön, päätimme nukkua sen kunnon mukavuuksien kera. Lauantaina söimme, kävelimme ympäri kaupunkia ja katselimme ympärillemme. Illalla innostuttiin katsomaan leffoja tv:stä. Meillä kun ei ole televisiota kotona, niin se on ihan spesiaalia ajanvietettä. Katsottiin mm. the grudge ja nukuttiin kuin tukit.
Aamulla pöllöiltiin ympäri kaupunkia vielä vähän lisää. Käytiin kukkotappeluareenalla ja katseltiin koruja. Koska meillä ei ollut paluulippuja, lähdimme jo ajoissa odottelemaan bussia. Kyyti tunnelin läpi järjestyi meksikolaisia täyteen ahdetun pick-upin lavalla. Se oli hauskaa! Bussin lähtöön oli vielä tunnin verran, joten kävelimme tunnelin läheisyydessä jylhiä vuoristomaisemia ihaillen. Yksi setä neuvoi meitä aloittamaan bussiin jonottamisen hyvissä ajoin. Olimmekin sedän jälkeen heti seuraavina jonossa. Se olikin järkevää, sillä lipun ennakkoon ostaneet päästettiin bussiin ensin ja loput järjestyksessä. Moni liputon ei tainnut istumapaikkaa saadakaan. Mainitsemisen arvoista tässä bussimatkassa oli, että keskeltä aavikkoa tuli kyytiin matkalippujen tarkastaja!
Sunnuntain toinen "matkakohde" oli Matehuala, eli kaupunki jossa meidän piti vaihtaa bussia. Olimme varanneet vaihtoaikaa viisi tuntia, siltä varalta että kaupunki olisi ollut kovinkin kiva. Se oli aika tavallinen pikkukaupunki joka toi monin tavoin mieleeni Mikkelin. Oltiin saapuessamme tosi nälkäisiä ja auki olevan ruokapaikan löytäminen vei jonkin aikaa. Sitten käytiin katsomassa paikallinen kirkko ja ihmeteltiin maailman menoa jonkun aikaa. Kamalasti emme kuitenkaan jaksaneet helteessä, reput selässämme retkeillä, joten lähdimme bussiasemalle kysymään, josko bussiliput voisi vaihtaa aiemmiksi. Seuraava Monterreyn bussi olikin lähdössä samalla minuutilla, ja uskomattoman nopean toiminnan seurauksena istuimme bussissa ennen kuin olimme oikein ehtinyt tajutakaan. Uskokaa tai älkää, mutta kyllä täällä asiat tapahtuvat tarpeen tullen ihan tehokkaastikin.
Viime viikosta ei tosiaaankan ole paljoa muuta sanottavaa, kuin että koulu, koulu ja koulu. Oli espanjan sanakoe ja varsinainen tentti, taidehistorian tentti ja passive systemsin tentti. Lisäksi kolme ryhmätyötä, joista ehkä hurjin oli espanjan Midterm project: Pidimme Christinan kanssa perjantaina espanjantunnin muulle ryhmälle. Meidän piti kerrata kolme kielioppiasiaa. Hyvin se meni vaikka etukäteen hirviti että minun muka pitäisi puhua tunnin verran espanjaa luokan edessä. Esiintymisjännitykseni on täällä hävinnyt oikeastaan ihan kokonaan, kun koko ajan saa olla esitelmöimässä milloin milläkin kielellä. Saa nähdä, tuleeko se Suomessa takaisin, kun pitää ihan vaan suomeksi esitellä töitään.
Koulutöiden paljous on aiheuttanut suorastaan henkistä pahoinvointia ja kriittistä itsetutkiskelua. Mikä takia Katriinalla, jolla on saman verran kursseja, on aikaa myös urheilla, tavata kavereita, tehdä ruokaa, ylipäätään ELÄÄ. Minulla aika riitti tällä viikolla kolmeen tuntiin urheilua, sekin piti vähentää yöunista. Joille on aikaa noin kolme-viisi tuntia yössä. Ja tentteihinhän en ehtinyt edes lukea, koska kaikki aika meni noihin ryhmätöihin. Herää kysymys, että mikä minua vaivaa. Noh... kuten tästä blogistakin voi huomata, en osaa tehdä asioita muuten kuin perusteellisesti. Vaikka kuinka yrittäisin mennä riman alta (niin kuin yleensä yritän), saan joka ikiseen tehtävään menemään tuntikaupalla aikaa. Enkä edes jää viilaamaan yksityiskohtia. Riman alittaminen on kyllä taito, jonka voisi jo pikku hiljaa oppia.
Loppuviikosta koulun hirttoköysi jo vähän hellitti. Torstai-iltana käytiin Katriinan kaverin kämppiksen bileissä piipahtamassa ja Cafe Iguanassa parilla oluella. (niinpä, olut maistuu jo melkein yhtä hyvältä kuin bacardikola...) Perjantaina lähdettiin kovin odotuksin shoppailemaan koulun jälkeen, mutta ei oikein löydetty mitään. Hyvä niin. Illalla meidän oli tarkoitus mennä naapurikaupunkiin Santiagoon bileisiin. Santiagossa on järvi ja järvessä katamaraani, jota ihmiset vuokraavat ja järjestävät siellä bileitä. Danielilta oli tullut sähköpostiini kutsu sinne. Sattuipa kuitenkin niin, että luonnonvoimat puuttuivat tähän suunnitelman. Tuli ukkosmyrsky. Tyypillistä: järviä ei ole mailla eikä halmeilla kuin tuo yksi, ja ukkosta ei ole koko täälläolomme aikana ollut kertaakaan. Kyllähän sinne järvelle sen ukkosmyrskyn aikana on päästävä... Jos haluaa päästä hengestään.
Lähdimme Inken, Bernyn ja Marjoleinin kanssa kuitenkin matkaan vaikka Monterreyssä ukkosti, koska Santiagossa kuulemma paistoi aurinko. Huomasimme matkalla, että myrsky oli liikkumassa kanssamme samaan suuntaan. Kymmenen minuuttia ennen määränpäätä pysähdyimme miettimään illan strategiaa. Berny totesi, että jos järvellä sataa, niin auto saattaa juurttua mutaan. Se taisi olla syy jonka takia päätimme luopua laivabileistä ja suunnata kaupunkiin. (Loppujen lopuksi ukkosmyrsky oli kuitenkin jotenkin onnistunut kiertämään järven, tai näin Daniel ainakin meille väitti. Tiedä siitä sitten...) Tässä vaiheessa joimme kuitenkin coctailit. Siinä kohtaa maantienlaitaa oli nimittäin meksikolaisen absurdiin tapaan "baari", tai oikeastaan kioski josta voi ostaa mukaan mahtavia litran drinksuja alle kolmen euron hintaan. Listalla oli varmaan 50 vaihtoehtoa. Siinä sitten nautimme maantienlaidassa drinksuja keskellä ukkosmyrskyä. Palasimme kaupunkiin, jossa käytiin Iguanassa ja Kokolocossa. Totesin tykkääväni Iguanasta vielä paljon enemmän kuin Kokolocosta.
Kokolocoon mennessä oli taas huvittava tilanne: Kello oli noin 11 ja ovella oli jonkun verran jonoa, tai siis täkäläiseen tapaan enemmänkin parveilevia ihmisiä. Jäimme kiltisti odottamaan. Ihmettelimme jonoa ja sitä, ettei ketään otettu pitkään aikaan sisälle. Ei kai paikka täynnäkään voinut olla vielä siihen aikaan. Lopulta ovelle ilmaantui muutama portsari. Meidät eurooppalaiset valikoitiin ensimmäisinä joukosta sisään, vaikkemme olleet läheskään ensimmäisinä jonottamassa. Pääsimme vielä ilmaiseksi, paitsi Berny joutui maksamaan 50 pesoa. Saliin tultuamme huomasimmekin sitten olevamme ainoita koko baarissa. Paikka alkoi sitten pikku hiljaa täyttyä. Olimme kuitenkin väsyneitä ja lähdimme jo ennen yhtä kotiin.
Tänä aamuna kävimme isoilla katumarkkinoilla, jossa ihmiset myivät vaatteita, leluja ja muuta tavaraa. Monet myyjistä olivat käyneet jenkken puolella ostamassa halpoja vaatteita joita myivät markkinoilla samaan hintaan. Osa kauppasi vaatteita ihan kirpputorimeiningillä. Paikalla on markkinat kai joka lauantai ja torstai. Hyvin sieltä löytyikin halpaa ostettavaa: Marjolein löysi 3 paitaa ja Inke 2. Minä ostin mustan, lyhyen mekon jota en varmaan osaa käyttää, legginsit (luovutin legginsienvastaisen kapinan!!!), pinkin topin ja ruudullisen korsettitopin joka oli liian pieni, mutta halusin sen silti. Se kun maksoi vaan jotain 7 euroa, ja siitä saa varmasti kustomoimalla tosi hienon. Kurjempi juttu markkinoilla oli "eläinkauppa-koju". En nyt rupea tarkemmin erittelemään, kun en itsekään halunut pidemmäksi aikaa jäädä katselemaan, mutta jokainen voi kuvitella millaisissa oloissa kaloja, kilpikonnanpoikasia, hamstereita ja rottia myydään meksikolaisilla katumarkkinoilla. Sen sijaan spanielinpennut, jota eräs pariskunta kauppasi, olivat tosi lutusia. Tosin tuskin lähelläkään luovutusikää...
Kommentit