Hotelli oli aika tunnelmallinen ja edullinen, nimeltään Posada Vienna, ja sijaitsi sopivasti Centro Historicon ja Zona Rosan välissä. Huone oli kiva, joskin öisin vähän kylmä. Tai no, laitoin yö yöltä enemmän päälle, lopulta nukuin pitkissä housuissa ja kahdessa pitkähihaisessa paidassa. Vietimme siellä 5 yötä.  Päivät juoksimme ympäri kaupunkia kunnon turistihengessä.

Lentokoneessa nukkuminen aiheutti sen, että saatiin molemmat kiinni aika ihanteellisesta unirytmistä. Melko lyhyiden yöunien jälkeen heräsimme pirteinä jo tosi aikaisin. (tosin huoneen kylmyydellä saattoi myös olla vaikutusta.) Inkeri tosin oli aika flunssainen. Aamupalalla saimme ensimmäisen kerran huomata,, että espanjalla täällä on tosiaan tultava toimeen. Hotelliaamupala oli kyllä hurjan hyvää; paahtista mansikkamarmeladilla, munakasta, papumössöä ja nachoja, vastapuristettua appelsiinimehua ja pannukahvia.

Lähdimme seikkailemaan kohti Centro Historicoa. Zocalon aukion tietämillä oli hieno ulkoilma-valokuvanäyttely, hurjat jouluvalot ja luistinrata. Tosi absurdia kun lämpötila on Suomen hellelukemien tuntumassa. Syötiin (ah niin meksikolaisittain) Burger Kingissä. Jatkettiin vielä kaupungin syvyyksiin, mutta ensimmäinen kerta paikallisilla ulkoilmamarkkinoilla (niille on varmaan joku oikeaoppisempikin nimitys) jotka tuntuivat jatkuvan loputtomasti, kortteli kortteliln jälkeen, tuntui  suorastaan ahdistavalta. Paettiin takaisin turistialueille. Löydettiin vielä ihana designmuseo ja pari kivaa vaatekauppaa. Designmuseo oli kiinni, mutta sen museokaupan olisin voinut ostaa tyhjäksi. En kuitenkaan ostanut koska matkalaukut pitäisi vielä saada raahattua Monterreyhin. Ostin vaan halvan kolikkopussin.
Pimeä täällä tulee tosi aikaisin ja varsinkin Mexico cityssä katsoimme parhaaksi yrittää palata kiltisti hotellille aina ennen pimeää. Ei tosin onnistuttu ihan joka ilta- hämärä myös muuttuu pimeäksi äärettömän nopeasti. Ei kuitenkaan olla toistaiseksi mihinkään vihamielisyyteen törmätty Cityssä eikä Monterreyssä. Huomiota eurooppalaiset kyllä tuntuvat herättävän kaikkialla. Koko reissulla ollaan nähty todella vähän ei-meksikolaisen näköisiä. Minä saan -kiitos mustien hiusten- olla aika rauhassa, kun pitkä ja vaalea Inkeri saa kaiken huomion hyvässä ja pahassa. Aluksi se ahdisti, mutta nyt alkaa jo tottua, että autot tööttäilevät jatkuvasti, perään huudellaan, vihellellään ja tuijotellaan. Eipä sitä juurikaan enää noteeraa.

Perjantaina käytiin heti aamusta varaamassa Monterreyn lennot. Valittiin isompien lentoyhtiöiden Aeromexicon ja Mexicanan sijasta pienempi Magnicharters, jonka toimisto oli melko lähellä hotellia. Ainakin Lonely Planetin mukaan lennot olivat magnichartersilla myös halvempia. Toimistossa kukaan ei luonnollisestikaan puhunut englantia. Onnistuneen, espanjaksi tapahtuneen lippujen oston jälkeen oli aika voittajafiilis. Vietiin liput hotellille ja lähdettiin Zona Rosalle. Siellä pitäisi olla  turisteille suunnattu kaupallinen keskusta, mutta eipä tuo kovin kummoinen ollut. Jonkun verran ihan ok kauppoja. Tai sitten ei vaan koskaan löydetty sitä varsinaista keskustaa. Syötiin kuitenkin hyvin, halvalla ja meksikolaisesti Beatricita-lounaspaikassa. Hurjia kanaenchiladoja mole-kastikkeessa ja jälkkäriksi vielä hurjempaa jellyä, jotain ihme hyydykettä. Sitten käveltiin Paseo de la Reformaa pitkin Centro Historicolle. Matkalta löytyi paikalliset ulkoilma-kirjamessut ja ihana ½ luna-kahvila. Käytiin Murales Diego Rivera-museossa ja Designmuseossa joka tällä kertaa oli auki. Muistivat meidät siellä kaupassa. Designmuseossa oli aivan ihastuttava julistenäyttely La muerte con una sonrisa- To death with a smile. Näyttelyjulisteista olisi ollut printit myynnissä, ja harmittaa jo nyt ihan vietävästi, kun en ostanut. Olivat muka liian kalliita, n.20eur/kpl. Ainakin pari suosikkiani olisin niin halunnut seinälleni. Museosta tultuamme huomattiin hämärän tulleen. Sitten kipin kapin hotellille, mutta ei kyllä ihan ehditty ennen pimeää.

Lauantaina mentiin metrolla San Angeliin. Siellä oli taide- ja käsityömarkkinat, jossa oli paljon hienoa ja kallista tavaraa, sekä eniten amerikkalaisia ja eurooppalaisia tähän mennessä. Inkeri osti huivin ja tunsi itsensä huijatuksi, vaikka saikin vähän tingittyä. Ei kuulemma riittävästi. "Pyhiinvaellus" jatkui kohti Frida-leffasta tuttua  Diegon ja Fridan kotia ja studiota. Sehän oli tietysti remontissa, joten taloista ei päässyt sisään kun toiseen. (Pariskunnan molemmilla puoliskoillahan oli omat pienet talot joita yhdisti kävelysilta.) Mutta se oli ilmaista. Alueella oli tosi vauraan oloista, kaunista ja siistiä ja Louis Vuittonin ym. putiikit. Piipahdettiin jossain luksusmerkkien outletissä. Inkeri oli vähän kipeähkö, joten jätettiin Sininen talo, Fridan lapsuudenkoti tällä kertaa väliin.

Sunnuntaina Inkeri alkoi olla sitten ihan kunnolla kipeä. Aamulla olo oli vielä kohtalainen, joten lähdettiin Museo de Belles Artesiin katselemaan vähän lisää Diegon muraaleja, sekä tietty Arkkitehtuurimuseota. Sitten käytiin paikallisessa vegeravintolassa, söin jotain tortilloja tofulla (suurin osa mitä ravintoloissa tulee tilattua, on aika sattumankauppaa tällä espanjan taidolla). Hyvää oli. Päätettiin lähteä jo heti päivällä hotellille sairastamaan.