Viikonloppu tuli ja meni taas. Ei me mitään erikoista sitten tehty. Perjantaina käytiin Päivin, Ilonan, Marjoleinin ja Mariannen kanssa paikallisessa kreikkalaisravintolassa syömässä. Ravintolan katu-uskottavuus (kreikkalaisuusaste) oli vähän siinä ja siinä, mutta musaka oli sentään melko mahtavaa. Jatkettiin sieltä Bar Rioon, jossa oli taas jotkut opiskelijabileet. Ihan hauskaa oli kyllä. Minä ja Rion kaltainen yökerho on tosin yhdistelmä, joka vaatii hieman alkoholia toimiakseen. Taas kerran murjotin koko alkuillan hyvin kärsivän näköisenä, mutta oikeasti minulla oli ihan mukavaa, kun tiesin että viihtyminen on vain ajan kysymys. Meksikolaisittain kalliihko ilta oli tosin, koska pöytään tilatuille pulloille ei sitten laskunmaksun aikaan löytynytkään niin paljon maksajia kuin juojia oli löytynyt.
Lasku saatiin kuitenkin maksettua ja kotiinkin päästiin harvinaisen täyteen lastatulla taksilla (7 matkustajaa ja kuski pikkunissanissa.) Eipä taksin täyteen lastaamisesta sinänsä rahallista hyötyä ollut, sillä kiertelimme määränpäästä toiseen ja lasku oli lopulta tuplaten se, mitä Barrio Antigualta meille on yleensä. Illan aineellisiin (ja ennen kaikkea henkisiin) menetyksiin on laskettava myös Inkerin rakas siilimaskotti joka putosi varmaan Rion lattialle Inkerin laukusta. Inkeri on kyllä ansiokkaasti pommittanut baarin sähköpostia erikielisillä etsintäkuulutuksilla, mutta eivätpä taida postejaan lukea kovin ahkerasti.
Lauantai menikin sitten unten mailla iltapäivään saakka. Tehtiin kunnon kotiruokaa ja illalla käytiin Päivin, Ilonan ja Danielin kanssa leffassa. Jack Nicholsonin ja Morgan Freemanin tähdittämä leffa oli nimeltään The bucket list, paikallisittain Antes de partir. Ihan katsottava, mutta ei paljon enempää. Daniel oli sitten päättänyt että mekin Inkerin kanssa osataan espanjaa ja meidän kanssa voi jutella espanjaksi. Aika yksipuolisia keskusteluja sai käydä valitettavasti. En ehkä koskaan ole ollut niin tylsää seuraa kuin lauantaina.
Sunnuntaina vietettiin ulkoilmapäivä. Aamupäivästä käveltiin Fundidoran puistoon. Matka ei ollut erityisen pitkä mutta sitäkin kolkompi kävelijälle. Isojen autoteiden laitaa melkeinpä kokonaan. Koko matkalla kävellen tuli vastaan vaan muutama ihminen. Parisen kilometriä ennen määränpäätä seuraamme lyöttäytyi koira, joka päätti ottaa meidät perheekseen. Emme siis millään tavalla houkutelleet sitä vaan päin vastoin yritimme olla kiinnittämättä huomiota. Se seurasi meitä uskollisesti, Meni välillä edelle ja odotti risteyksissä, ylitti kadut kauniisti vieressämme ja yritti jopa komentaa kun vauhtimme oli muka liian hidas. Oikein hyväkuntoinen ja kiiltäväturkkinen kaveri ja tuntui omaavan lemmikin elkeet, mutta pantaa ei ollut. Liekö sitten ollut kulkukoira vai karkulainen. Joka tapauksessa kaveri alkoi käydä hankalaksi. sillä kun ei ollut aikomustakaan häipyä seurastamme. Sydän kurkussa seurasin sen menoa, koska se ei ottanut autoteitä kovin vakavasti ja useamman kerran autot saivat tehdä äkkijarrutuksia ja tööttäillä.
Fundidora oli viehättävään perimonterreyläiseen tapaan aidattu n. 2.5m korkealla piikkilanka-aidalla. Saapumissuunnastamme osoittautui mahdottomaksi päästä pääportille kävellen. Koirastakin oli päästävä, joten ajoimme viimeiset parisataa metriä portille taksilla. Hölmöä, mutta olosuhteiden pakottamaa ja tehokasta. Koira raukka jäi vaan huolettamaan, tietysti. Mutta en kuulemma voi pelastaa kaikkia maailman koiria.
Menimme Fundidoraan valtavan Cintermex-messuhallin läpi. Sielläpä olikin Expomascota eli lemmikkimessut. Selvisi siis, miksi se koira lyöttäytyi meidän mukaamme. Sekin olisi halunnut lemmikkimessuille. Niin olisin halunnut minäkin, mutta jono oli pitkääkin pidempi. Sitä paitsi jonottajien ikärakenteen perusteella kohderyhmä oli minua n. 10-15 vuotta nuoremmat henkilöt. Siispä taivuin vaan ihailemaan aulassa jonottavia koiria. Söpöjä kuin mitkä. Paljon ihan pikkuisia pentuja ja älyttömästi chihuahua-koiria. Lisäksi pari jyrsijää ja yksi lisko. Ei yhtään kissaa. Mutta ihan oikea FBI-koira.
Fundidora ei ehkä ihan vastannut odotuksia. Noh, iso puisto jossa oli kamalasti porukkaa sunnuntain vietossa ja museotiloiksi muutettuja vanhoja tehdasraknnuksia. Käytiin katsomassa yksi taidenäyttely joka oli aiheeltaan aika epämiellyttävä (kidutusta Abu Ghraibin vankilassa). Suurin osa päivästä otettiin aurinkoa ja luettiin. Juha Itkosen "Anna minun rakastaa enemmän" oli muuten mahtava kirja!
Maanantai ja tiistai ovat olleet kylmiä ja tihkusateisia. Paranisipa keli pian. Jos viime torstaina ei saatu lämmintä vettä hanasta, niin tänään ei sitten saatu vettä ollenkaan. Päivällä vedenpaine alkoi laskea ja loppui lopulta kokonaan. Ensin luulimme että joku tekee taas kiusaa meille, mutta kun yritin mennä tanssitunnille, huomasin että vedet ovat jumppasaliltakin poikki. Joku putki rikki täällä neighbourhoodissa. Ärsyttävää. En sitten halunnut mennä tanssimaan. Ajatus, että joutuisi jättämään suihkun väliin oli jo ilman hikiliikuntaakin epämiellyttävä. Tällä kelillä varmaan vilustuisikin jos joutuisi hikisenä olemaan.
Livistin siis jumppasalilta ja otin käyttöön suunnitelman B. Arvelin että veden puute ei vaikuta hiusten leikkaamiseen ja menin kampaajalle. Sinne vihreään missä Inkerikin kävi. Loistava paikka kyllä. Paikka oli porukkaa jolla oli joku tanssi/tönimistuokio menossa kun astuin sisään. Musiikki oli tosiaan ihan täysillä ja paikka oli sisältä vielä levottomampi kuuin ulkoa. Sisustus koostui mm. ostoskärryistä ja wc-pöntöistä ja spraymaalia ei oltu säästelty. Kattoon ja peileihin oli liimattu nallekarkkeja! Lehtiä, joista valikoida sopiva malli, oli tarjolla runsaasti. Löysinkin kivan, ja kampaajatar saksi sen päähäni hetkessä. (sen jälkeen kun oli puhunut ulkona puhelimessa noin vartin ja kärventänyt hiuksiani suoristusraudalla toisen vartin.) Kampaamotuolistani minulla oli muuten suora näköyhteys monttuun, jota epäilen tämänpäiväisten vesiongelmien aiheuttajaksi. Kampaamon vieressä on iso työmaa, ja nyt oli avattu katua useammastakin kohtaa työmaamontun laitamilta. Paikalla oli poliisi, joku vesipalveluauto, viemärisukeltajan näköisiä tyyppejä ja raksamiehiä. Kukaan ei tosin tuntunut tekevän mitään asian eteen.
Mutta takaisin uuteen tukkaan. Siitä tuli kiva! Keveni reilusti, muttei onneksi lyhentynyt paljoa. Vähän hurjalta näytti kun kampaaja vuoli arastelematta ylimääräisen paksuuden pois. Tuntui että suurin osa tukasta jäi kampaamon lattialle. Saikin jäädä, nyt on ihanan kevyt olo enkä enää näytä niin peikolta. Mutta koska pitkä tukka säilyi, ei ulkonäköni mitenkään dramaattisesti muuttunut. Inkeri ei heti edes huomannut. Kuvia seuraa kunhan jaksan ottaa.
Jos jotakuta kiinnostaa niin loputkin tentit menivät ihan hyvin (about 90 pisteen luokkaa kaikki). Ei tosin niin hyvin kuin Inkerillä, joka vetäisi melkein täydet 100 pistettä kaikista tenteistä ja tehtävistä. Hassua olla pitkästä aikaa hyvä koulussa. Ja hassua myös huomata se pieni kateudenpoikanen kun joku on vieläkin parempi. No ei tosissaan, mutta ihailtavan täydellisiä suorituksia kyllä Inkerillä. Ilman mitään ylimitoitettuja lukemisoperaatioita. Itse en tuohon pysty mutta olen ihan tyytyväinen tuohon omaankin tasooni.
Loppuillan olen kirjoitellut espanjan tehtävää. Se oli ihana: piti kirjoittaa satu lapsille (imperfektin ja preteriitin harjottelun merkeissä). Huomenna ne esitetään. Tein suloisen powerpointin Klaus Haapaniemen kuvien pohjalta (niistä kuvista lähdin satuilussani liikkeelle koska halusin esitellä niitä täällä maailmalla). Satuni kertoo yksinäisestä pöllöstä ja karanneista sirkuseläimistä. Olen aika lapsellisen innoisani siitä.
Ai niin, meksikolaiset ovat kyllä varautuneet kaikkeen. Vuokraemäntä laittoi "emergency waterin" toimimaan. Sillä oli joku vesivarasto tämänkaltaisia tilanteita varten. Mutta vettä saa nyt käyttää vain hätätapauksessa (siis vessassa). Aamulla kuulemma pitäisi vesijohtovettäkin tulla taas. Toivottavasti, sillä suihku olisi aika mahtava juttu.
Lasku saatiin kuitenkin maksettua ja kotiinkin päästiin harvinaisen täyteen lastatulla taksilla (7 matkustajaa ja kuski pikkunissanissa.) Eipä taksin täyteen lastaamisesta sinänsä rahallista hyötyä ollut, sillä kiertelimme määränpäästä toiseen ja lasku oli lopulta tuplaten se, mitä Barrio Antigualta meille on yleensä. Illan aineellisiin (ja ennen kaikkea henkisiin) menetyksiin on laskettava myös Inkerin rakas siilimaskotti joka putosi varmaan Rion lattialle Inkerin laukusta. Inkeri on kyllä ansiokkaasti pommittanut baarin sähköpostia erikielisillä etsintäkuulutuksilla, mutta eivätpä taida postejaan lukea kovin ahkerasti.
Lauantai menikin sitten unten mailla iltapäivään saakka. Tehtiin kunnon kotiruokaa ja illalla käytiin Päivin, Ilonan ja Danielin kanssa leffassa. Jack Nicholsonin ja Morgan Freemanin tähdittämä leffa oli nimeltään The bucket list, paikallisittain Antes de partir. Ihan katsottava, mutta ei paljon enempää. Daniel oli sitten päättänyt että mekin Inkerin kanssa osataan espanjaa ja meidän kanssa voi jutella espanjaksi. Aika yksipuolisia keskusteluja sai käydä valitettavasti. En ehkä koskaan ole ollut niin tylsää seuraa kuin lauantaina.
Sunnuntaina vietettiin ulkoilmapäivä. Aamupäivästä käveltiin Fundidoran puistoon. Matka ei ollut erityisen pitkä mutta sitäkin kolkompi kävelijälle. Isojen autoteiden laitaa melkeinpä kokonaan. Koko matkalla kävellen tuli vastaan vaan muutama ihminen. Parisen kilometriä ennen määränpäätä seuraamme lyöttäytyi koira, joka päätti ottaa meidät perheekseen. Emme siis millään tavalla houkutelleet sitä vaan päin vastoin yritimme olla kiinnittämättä huomiota. Se seurasi meitä uskollisesti, Meni välillä edelle ja odotti risteyksissä, ylitti kadut kauniisti vieressämme ja yritti jopa komentaa kun vauhtimme oli muka liian hidas. Oikein hyväkuntoinen ja kiiltäväturkkinen kaveri ja tuntui omaavan lemmikin elkeet, mutta pantaa ei ollut. Liekö sitten ollut kulkukoira vai karkulainen. Joka tapauksessa kaveri alkoi käydä hankalaksi. sillä kun ei ollut aikomustakaan häipyä seurastamme. Sydän kurkussa seurasin sen menoa, koska se ei ottanut autoteitä kovin vakavasti ja useamman kerran autot saivat tehdä äkkijarrutuksia ja tööttäillä.
Fundidora oli viehättävään perimonterreyläiseen tapaan aidattu n. 2.5m korkealla piikkilanka-aidalla. Saapumissuunnastamme osoittautui mahdottomaksi päästä pääportille kävellen. Koirastakin oli päästävä, joten ajoimme viimeiset parisataa metriä portille taksilla. Hölmöä, mutta olosuhteiden pakottamaa ja tehokasta. Koira raukka jäi vaan huolettamaan, tietysti. Mutta en kuulemma voi pelastaa kaikkia maailman koiria.
Menimme Fundidoraan valtavan Cintermex-messuhallin läpi. Sielläpä olikin Expomascota eli lemmikkimessut. Selvisi siis, miksi se koira lyöttäytyi meidän mukaamme. Sekin olisi halunnut lemmikkimessuille. Niin olisin halunnut minäkin, mutta jono oli pitkääkin pidempi. Sitä paitsi jonottajien ikärakenteen perusteella kohderyhmä oli minua n. 10-15 vuotta nuoremmat henkilöt. Siispä taivuin vaan ihailemaan aulassa jonottavia koiria. Söpöjä kuin mitkä. Paljon ihan pikkuisia pentuja ja älyttömästi chihuahua-koiria. Lisäksi pari jyrsijää ja yksi lisko. Ei yhtään kissaa. Mutta ihan oikea FBI-koira.
Fundidora ei ehkä ihan vastannut odotuksia. Noh, iso puisto jossa oli kamalasti porukkaa sunnuntain vietossa ja museotiloiksi muutettuja vanhoja tehdasraknnuksia. Käytiin katsomassa yksi taidenäyttely joka oli aiheeltaan aika epämiellyttävä (kidutusta Abu Ghraibin vankilassa). Suurin osa päivästä otettiin aurinkoa ja luettiin. Juha Itkosen "Anna minun rakastaa enemmän" oli muuten mahtava kirja!
Maanantai ja tiistai ovat olleet kylmiä ja tihkusateisia. Paranisipa keli pian. Jos viime torstaina ei saatu lämmintä vettä hanasta, niin tänään ei sitten saatu vettä ollenkaan. Päivällä vedenpaine alkoi laskea ja loppui lopulta kokonaan. Ensin luulimme että joku tekee taas kiusaa meille, mutta kun yritin mennä tanssitunnille, huomasin että vedet ovat jumppasaliltakin poikki. Joku putki rikki täällä neighbourhoodissa. Ärsyttävää. En sitten halunnut mennä tanssimaan. Ajatus, että joutuisi jättämään suihkun väliin oli jo ilman hikiliikuntaakin epämiellyttävä. Tällä kelillä varmaan vilustuisikin jos joutuisi hikisenä olemaan.
Livistin siis jumppasalilta ja otin käyttöön suunnitelman B. Arvelin että veden puute ei vaikuta hiusten leikkaamiseen ja menin kampaajalle. Sinne vihreään missä Inkerikin kävi. Loistava paikka kyllä. Paikka oli porukkaa jolla oli joku tanssi/tönimistuokio menossa kun astuin sisään. Musiikki oli tosiaan ihan täysillä ja paikka oli sisältä vielä levottomampi kuuin ulkoa. Sisustus koostui mm. ostoskärryistä ja wc-pöntöistä ja spraymaalia ei oltu säästelty. Kattoon ja peileihin oli liimattu nallekarkkeja! Lehtiä, joista valikoida sopiva malli, oli tarjolla runsaasti. Löysinkin kivan, ja kampaajatar saksi sen päähäni hetkessä. (sen jälkeen kun oli puhunut ulkona puhelimessa noin vartin ja kärventänyt hiuksiani suoristusraudalla toisen vartin.) Kampaamotuolistani minulla oli muuten suora näköyhteys monttuun, jota epäilen tämänpäiväisten vesiongelmien aiheuttajaksi. Kampaamon vieressä on iso työmaa, ja nyt oli avattu katua useammastakin kohtaa työmaamontun laitamilta. Paikalla oli poliisi, joku vesipalveluauto, viemärisukeltajan näköisiä tyyppejä ja raksamiehiä. Kukaan ei tosin tuntunut tekevän mitään asian eteen.
Mutta takaisin uuteen tukkaan. Siitä tuli kiva! Keveni reilusti, muttei onneksi lyhentynyt paljoa. Vähän hurjalta näytti kun kampaaja vuoli arastelematta ylimääräisen paksuuden pois. Tuntui että suurin osa tukasta jäi kampaamon lattialle. Saikin jäädä, nyt on ihanan kevyt olo enkä enää näytä niin peikolta. Mutta koska pitkä tukka säilyi, ei ulkonäköni mitenkään dramaattisesti muuttunut. Inkeri ei heti edes huomannut. Kuvia seuraa kunhan jaksan ottaa.
Jos jotakuta kiinnostaa niin loputkin tentit menivät ihan hyvin (about 90 pisteen luokkaa kaikki). Ei tosin niin hyvin kuin Inkerillä, joka vetäisi melkein täydet 100 pistettä kaikista tenteistä ja tehtävistä. Hassua olla pitkästä aikaa hyvä koulussa. Ja hassua myös huomata se pieni kateudenpoikanen kun joku on vieläkin parempi. No ei tosissaan, mutta ihailtavan täydellisiä suorituksia kyllä Inkerillä. Ilman mitään ylimitoitettuja lukemisoperaatioita. Itse en tuohon pysty mutta olen ihan tyytyväinen tuohon omaankin tasooni.
Loppuillan olen kirjoitellut espanjan tehtävää. Se oli ihana: piti kirjoittaa satu lapsille (imperfektin ja preteriitin harjottelun merkeissä). Huomenna ne esitetään. Tein suloisen powerpointin Klaus Haapaniemen kuvien pohjalta (niistä kuvista lähdin satuilussani liikkeelle koska halusin esitellä niitä täällä maailmalla). Satuni kertoo yksinäisestä pöllöstä ja karanneista sirkuseläimistä. Olen aika lapsellisen innoisani siitä.
Ai niin, meksikolaiset ovat kyllä varautuneet kaikkeen. Vuokraemäntä laittoi "emergency waterin" toimimaan. Sillä oli joku vesivarasto tämänkaltaisia tilanteita varten. Mutta vettä saa nyt käyttää vain hätätapauksessa (siis vessassa). Aamulla kuulemma pitäisi vesijohtovettäkin tulla taas. Toivottavasti, sillä suihku olisi aika mahtava juttu.
Kommentit