Loman jälkeinen kouluviikko käynnistyi mukavan laiskasti. Ensi viikolle alkaa jo olla tehtäviä tehtäväksi, mutta yritimme rentoutua nyt kun vielä voimme. Vapaat illat olen käyttänyt erinäisiin kulttuurielämyksiin.
Keskiviikkoiltana mentiin Inkerin kanssa taidemuseo MARCO:n auditorioon katsomaan dokumentti Diego Riverasta. Okei, siitä luvattiin meille pari ekstrapistettä taidehistoriaan, mutta eipä me niitä pisteitä oltaisi tarvittu, joten en laskisi sitä koulutyöksi. Paikalla oli Monterreyn taidemaailman silmäätekeviä. Sekä valokuvaajia. Meidätkin kuvattiin pariin kertaan. Toiset kuvat olivat jonnekin nettisivulle, toisista en edes tiedä, minne ne olivat. Itse leffa osoittautui kokonaan espanjankieliseksi. (yllätys!) Se oli kuitenkin selkeähkösti puhuttu, joten sen seuraaminen sujui ihan hyvin. Paitsi minä tietysti nukuin osan aikaa niinkuin useimmiten elokuvissa, mielenkiintoisissakin sellaisissa.
Eilen torstaina koin toisenlaisen "elämyksen". Päätimme Päivin, Marjoleinin ja Mariannen kanssa lähteä katsastamaan Far West-ravintolan. Se on yksi Monterreyn must see-kohteista: suurehko baari, jossa on hillitön cowboymeininki, paljon stetsonpäisiä meksikolaisia ja kaiken huipuksi rodeoesityksiä. minulla oli paikan luonteesta aika hatara mielikuva, mutta osoittatui siis, ettei se ihan minun paikkani ollut. Olihan siellä kuitenkin kerran käytävä, ennen kuin täysin tuomitsee paikan. Aika kamala junttila se siis oli, mutta onneksi muutama tunti siellä riitti hyvin jokaiselle meistä. Paikka sinänsä oli näkemisen arvoinen: hallimaiseen tilaan oli lavastettu lännenelokuvamainen kaupunki kauppoineen, saluunoineen ja hotelleineen. Yhdessä nurkassa oli hampurilaisravintola, toisessa sähkökäyttöinen rodeohärkä. Lisäksi oli siis myös se varsinainen rodeoaitaus, jossa oli puolenyön jälkeen show.
Rodeo olikin kaikista viihdyttävintä koko paikassa. Näin sanon siis lainkaan tietämättä, mitkä härkien elinolot siellä mahtavat olla. Vihaisia ne ainakin olivat. En todellakaan kannata tuollaista sirkuseläintouhua, enkä tiedä olisinko koko paikkaan lähtenyt jos olisin tiennyt että siellä tuollaista harjoitetaan. Olkoonkin, että rodeo ei ole yhtä julmaa kuin vaikkapa härkätaistelu. Viihdyttävää tässä oli kaikkien näiden aatoksieni jälkeen siis se, että härät pääsivät viskomaan tyyppejä selästään. Rodeon jälkeen istuskelimme vielä hetken ja hätistelimme tanssiinhakijoita kimpustamme. Marjolein taisi olla ainoa joka piti musiikista ja suostui tanssimaankin.
Tänään mentiin Inkerin ja Bernyn kanssa Cafe Tacuban keikalle. Oli oikein stadionkonsertti Arena Monterreyssä. Kyseinen bändi on siis paikallinen pitkän linjan suuruus. En ollut juurikaan sitä aiemmin kuunnellut, mitä nyt youtubesta muutaman biisin. Keikalla en oikein päässyt tunnelmaan. Kamalaa valistusta koko ajan, ikään kuin minulla ei olisi enää missään hauskaa. Oli siis ihan hyvä keikka, vaikka bändi ei tehnytkään minuun mitään syvää vaikutusta. Muutama hyvä biisi, muut aika tylsiä.
Enkä kyllä oikein ymmärrä tuota stadionmeininkiäkään. Keikoilla on paljon hauskempaa jos esiintyjän ja yleisön välille syntyy jonkunlainen yhteys. Sellainen on aika mahdotonta tuollaisessa tilassa, jossa tuhansia ihmisiä istuu piippuhyllyllä kiltisti omilla paikoillaan, ja lavalla näkyy vaan muutama pikku-ukko. Kontakti oli suunnilleen yhtä vahva, kuin jos olisi katsonut livetaltiointia hyvällä äänentoistolla varustetussa elokuvateatterissa. Kyllä keikalla pitäisi päästä lavan eteen tanssimaan. Olisihan sekin tuolla onnistunut tietysti: viisi kertaa kalliimmilla lipuilla. Mutta ei sekään ihan tarkoituksenmukaista olisi ollut. Toki paikan äänentoisto oli nautittava ja valaistus hieno, mutta muuten lavashowssa ei sitten ollutkaan yritystä. Vali vali. Konsertissa mielen veti vielä mataaksi yllättäen iskenyt koti-ikäväkohtaus. Mistäköhän sekin tuli. Meni onneksi ohi.
Kotimaasta kuului minun kannaltani hyviä uutisia viime viikolla. Tulevan kesän suunnitelmathan olivat minulla ihan auki, eikä ole todellakaan huvittanut ruveta laatimaan suunnitelmia täältä käsin. Olen siis vaan sysännyt asiat mieleni perukoille... työnhaun tai työttömyyden, asuinpaikan, Petsamon kämpän kohtalon. Petsamon tämänhetkinen vuokralainen oli nimittäin lähdössä sieltä keväällä. Nyt hän kuitenkin ilmaisi mahdollisen kiinnostuksensa pitää kämppä syksyyn saakka. Se oli minun kannaltani mahtava uutinen. Siitä sain voimia ottaa edelliskesän työpaikkaani yhteyttä ja kysellä tästä kesästä. Jostain syystä olin varma, ettei minulle olisi siellä töitä, mutta samantien toivotettiin tervetulleeksi. Saman päivän aikana järjestyi myös kämppä missä kesän majailen, ja auto, jolla ajan Mikkelistä Juvalle töihin. Kaikki oli siis yhtäkkiä kunnossa ja kamala stressitekijä poistunut jo ennenkuin sitä suostuin edes huomioimaan. Olen niin onnellinen siitä ja olenkin hehkuttanut asiaa kaikille, nyt täälläkin. Pieni pessimisti sisälläni toppuuttelee, ettei vielä pitäisi hehkuttaa. Kyllä tässä vielä jotain takapakkia ehtii tulla.
Huomisesta tulee luultavasti mukava. Lähdetään Inken, Ilonan, Päivin ja Bernyn kanssa katsastamaan Amerikan Ihmemaata. Ihan vaan päiväreissulle siis tuonne rajakaupunkiin, kahden ja puolen tunnin ajomatkan päähän. Varmaan tulee lähinnä ihmeteltyä ennätyshalpaa dollarin kurssia ja hieman taas shoppailtua. En kyllä mitään oikeastaan tarvitsisi, mutta saa nyt nähdä. Jos sieltä vaikka jotain löytyisi.
Keskiviikkoiltana mentiin Inkerin kanssa taidemuseo MARCO:n auditorioon katsomaan dokumentti Diego Riverasta. Okei, siitä luvattiin meille pari ekstrapistettä taidehistoriaan, mutta eipä me niitä pisteitä oltaisi tarvittu, joten en laskisi sitä koulutyöksi. Paikalla oli Monterreyn taidemaailman silmäätekeviä. Sekä valokuvaajia. Meidätkin kuvattiin pariin kertaan. Toiset kuvat olivat jonnekin nettisivulle, toisista en edes tiedä, minne ne olivat. Itse leffa osoittautui kokonaan espanjankieliseksi. (yllätys!) Se oli kuitenkin selkeähkösti puhuttu, joten sen seuraaminen sujui ihan hyvin. Paitsi minä tietysti nukuin osan aikaa niinkuin useimmiten elokuvissa, mielenkiintoisissakin sellaisissa.
Eilen torstaina koin toisenlaisen "elämyksen". Päätimme Päivin, Marjoleinin ja Mariannen kanssa lähteä katsastamaan Far West-ravintolan. Se on yksi Monterreyn must see-kohteista: suurehko baari, jossa on hillitön cowboymeininki, paljon stetsonpäisiä meksikolaisia ja kaiken huipuksi rodeoesityksiä. minulla oli paikan luonteesta aika hatara mielikuva, mutta osoittatui siis, ettei se ihan minun paikkani ollut. Olihan siellä kuitenkin kerran käytävä, ennen kuin täysin tuomitsee paikan. Aika kamala junttila se siis oli, mutta onneksi muutama tunti siellä riitti hyvin jokaiselle meistä. Paikka sinänsä oli näkemisen arvoinen: hallimaiseen tilaan oli lavastettu lännenelokuvamainen kaupunki kauppoineen, saluunoineen ja hotelleineen. Yhdessä nurkassa oli hampurilaisravintola, toisessa sähkökäyttöinen rodeohärkä. Lisäksi oli siis myös se varsinainen rodeoaitaus, jossa oli puolenyön jälkeen show.
Rodeo olikin kaikista viihdyttävintä koko paikassa. Näin sanon siis lainkaan tietämättä, mitkä härkien elinolot siellä mahtavat olla. Vihaisia ne ainakin olivat. En todellakaan kannata tuollaista sirkuseläintouhua, enkä tiedä olisinko koko paikkaan lähtenyt jos olisin tiennyt että siellä tuollaista harjoitetaan. Olkoonkin, että rodeo ei ole yhtä julmaa kuin vaikkapa härkätaistelu. Viihdyttävää tässä oli kaikkien näiden aatoksieni jälkeen siis se, että härät pääsivät viskomaan tyyppejä selästään. Rodeon jälkeen istuskelimme vielä hetken ja hätistelimme tanssiinhakijoita kimpustamme. Marjolein taisi olla ainoa joka piti musiikista ja suostui tanssimaankin.
Tänään mentiin Inkerin ja Bernyn kanssa Cafe Tacuban keikalle. Oli oikein stadionkonsertti Arena Monterreyssä. Kyseinen bändi on siis paikallinen pitkän linjan suuruus. En ollut juurikaan sitä aiemmin kuunnellut, mitä nyt youtubesta muutaman biisin. Keikalla en oikein päässyt tunnelmaan. Kamalaa valistusta koko ajan, ikään kuin minulla ei olisi enää missään hauskaa. Oli siis ihan hyvä keikka, vaikka bändi ei tehnytkään minuun mitään syvää vaikutusta. Muutama hyvä biisi, muut aika tylsiä.
Enkä kyllä oikein ymmärrä tuota stadionmeininkiäkään. Keikoilla on paljon hauskempaa jos esiintyjän ja yleisön välille syntyy jonkunlainen yhteys. Sellainen on aika mahdotonta tuollaisessa tilassa, jossa tuhansia ihmisiä istuu piippuhyllyllä kiltisti omilla paikoillaan, ja lavalla näkyy vaan muutama pikku-ukko. Kontakti oli suunnilleen yhtä vahva, kuin jos olisi katsonut livetaltiointia hyvällä äänentoistolla varustetussa elokuvateatterissa. Kyllä keikalla pitäisi päästä lavan eteen tanssimaan. Olisihan sekin tuolla onnistunut tietysti: viisi kertaa kalliimmilla lipuilla. Mutta ei sekään ihan tarkoituksenmukaista olisi ollut. Toki paikan äänentoisto oli nautittava ja valaistus hieno, mutta muuten lavashowssa ei sitten ollutkaan yritystä. Vali vali. Konsertissa mielen veti vielä mataaksi yllättäen iskenyt koti-ikäväkohtaus. Mistäköhän sekin tuli. Meni onneksi ohi.
Kotimaasta kuului minun kannaltani hyviä uutisia viime viikolla. Tulevan kesän suunnitelmathan olivat minulla ihan auki, eikä ole todellakaan huvittanut ruveta laatimaan suunnitelmia täältä käsin. Olen siis vaan sysännyt asiat mieleni perukoille... työnhaun tai työttömyyden, asuinpaikan, Petsamon kämpän kohtalon. Petsamon tämänhetkinen vuokralainen oli nimittäin lähdössä sieltä keväällä. Nyt hän kuitenkin ilmaisi mahdollisen kiinnostuksensa pitää kämppä syksyyn saakka. Se oli minun kannaltani mahtava uutinen. Siitä sain voimia ottaa edelliskesän työpaikkaani yhteyttä ja kysellä tästä kesästä. Jostain syystä olin varma, ettei minulle olisi siellä töitä, mutta samantien toivotettiin tervetulleeksi. Saman päivän aikana järjestyi myös kämppä missä kesän majailen, ja auto, jolla ajan Mikkelistä Juvalle töihin. Kaikki oli siis yhtäkkiä kunnossa ja kamala stressitekijä poistunut jo ennenkuin sitä suostuin edes huomioimaan. Olen niin onnellinen siitä ja olenkin hehkuttanut asiaa kaikille, nyt täälläkin. Pieni pessimisti sisälläni toppuuttelee, ettei vielä pitäisi hehkuttaa. Kyllä tässä vielä jotain takapakkia ehtii tulla.
Huomisesta tulee luultavasti mukava. Lähdetään Inken, Ilonan, Päivin ja Bernyn kanssa katsastamaan Amerikan Ihmemaata. Ihan vaan päiväreissulle siis tuonne rajakaupunkiin, kahden ja puolen tunnin ajomatkan päähän. Varmaan tulee lähinnä ihmeteltyä ennätyshalpaa dollarin kurssia ja hieman taas shoppailtua. En kyllä mitään oikeastaan tarvitsisi, mutta saa nyt nähdä. Jos sieltä vaikka jotain löytyisi.
Kommentit