Eivät ne lynkanneetkaan meitä siellä viisumitoimistossa. Oikeastaan siellä oltiin oikein mukavia ja kaikki meni ihan hyvin. Oli sadesää ja menimme taksilla immigration officeen heti yhdeksältä aamulla. Siellä täytimme Cover Sheetit ja pääsimmekin lähes jonottamatta palauttamaan papereita. Virkailija tarkisti paperit ja palautti meille niistä puolet (kaikesta piti olla kahdet kopiot, toiset saimmekin sitten itse). Kaikki paperit olivat kunnossa, huh helpotusta! Sitten piti antaa sormenjäljet. Sakon maksamiseen saimme ohjeet, jotka TOIVOTTAVASTI ymmärsimme oikein. Käsittääksemme piti vaan maksaa 860 pesoa samanlaisella maksulomakkeella kuin viisumin rekisteröintimaksu, ja palauttaa kuitti kopioineen immigration officeen. Ei kai siis lisää täytettäviä lomakkeita? No, huomenaamuna sekin selviää kun menemme hoitamaan asian kuntoon.

Kaikki sujui nopeammin kuin olimme odottaneet, ja loppujen lopuksi ehdimme jopa ajoissa kouluun. Olimme henkisesti valmistautuneet käyttämään yhden arvokkaista poissaoloistamme tiistaina, mutta ehdimmekin sitten minuutilleen arkkitehtuurin historian luennolle. Kiinnostavan oloinen kurssi; aiheena history of contemporary architecture. Onhan tuota aihealuetta tullut suomessakin opiskeltua, mutta kaiketikin saamme täällä vähän Amerikka-painotteisempaa näkökulmaa. Muutenkin historian kurssi toi konseptiltaan pelottavan paljon mieleen suomalaiset vastineensa. Luennoitsija tosin erosi Toresta ainakin ulkoisesti; naispuolinen arkkitehtuurin professori, jonka ulosanti toi mieleen amerikkalaisen talk show-juontajan, ja joka selvästi suosii osallistuvaa opetustyyliä. Olimme yhden ruotsalaisen Stinan lisäksi ainoat vaihtarit meksikolaisten arkkareiden joukossa. Ekasta luennosta jäi hyvä fiilis.

Olin ihan  poikki, koska yöllä taas tuli valvottua pikkutunneille blogia kirjoittaessa (kuten nytkin), ja aamulla olin herännyt törkeän aikaisin viisumireissulle (kuten huomennakin aion. Toistaako historia itseään?). Päätäkin särki kauheasti. Niinpä menimme hyppytunneiksi kotiin jossa nukuin tehokkaat päiväunet. Tässä vaiheessa voisi mainita, että eilen oli ihan kamala sää... En varmaan paljoa valehtele, jos väitän että lämpötila täällä oli suunnilleen sama kun Suomessa, ja vettä satoi koko päivän. Kampuksella ja kotona oli taas hyytävän kylmää. Käytiin luennon jälkeen Starbucksissa kahvilla, koska se tuntuu olevan yksi harvoista kunnolla lämmitetyistä sisätiloista koko kampuksella. Muutkin olivat huomanneet sen ja kahvilassa oli kamala ruuhka.

Koulupäivä jatkui Sistemas Pasivos-kurssilla. Tuntuu olevan sitä, mitä olimme odottaneetkin, eli kevyttä rakennusfysiikkaa energiatehokkuuden ja kestävän kehityksen näkökulmasta. Vaihtareita oli täälläkin vain muutama. Harjoitukset vaikuttivat  monilukuisilta ja pelottavilta. No, tästä kurssista en kyllä voi sanoa tällä hetkellä olevani kovin innoissani... Mutta kai se on yritettävä pitää, kun aihe on kuitenkin mielenkiintoinen. Tosin täällä rakentamistavat ovat niin erilaisia, ettei täällä opittua voi lähteä suoraan soveltamaan pohjoisessa. Ruotsalainen Stina oli käynyt saman kurssin syksyllä ja kertoi, että ihmiset olivat olleet aivan ihmeissään, kun olivat kuulleet että meillä pohjoisessa on taloissa sisällä lämmintä ja ikkunalaseja peräti kolme yhden sijaan. Kurssi voi siis olla aika avartava kokemus, ja ehkä tämän jälkeen tietyt rakentamisratkaisut eivät enää tunnu niin itsestäänselvyyksiltä. (Näillä keleillä on kyllä käynyt mielessä ihan ilman kurssiakin, että eikö kukaan ole kertonut että taloja voi myös lämpöeristää??)

Viimeiset tunnit olivat Meksikon kulttuuria. Se on kunnon vaihtarikurssi ja iso osa ryhmäläisistä olikin ennestään tuttuja. Menimme tunnille jo valmiiksi sillä asenteella, että jäämme pois kurssilta. Aika kun ei millään tule riittämään viiteen kurssiin, jos kaikista tulee joka päivä kasoittain tehtäviä, ja neljästäkin saamme enemmän kuin tarpeeksi opintopisteitä. Päätimme kuitenkin käydä katsomassa, millainen  kurssi on kyseessä. Ei se vaikuttanut kovin mielenkiintoiselta. Turhan paljon historiaa, politiikkaa ja taloutta. Katsoimme dokumentin Atsteekeista. Torstaiksi olisi pitänyt  vastata kysymyksiin sen pohjalta,  mutta jääköön nyt se kurssi.

Kaiken tämän jälkeen juoksin sateessa harrastamaan piirustusta paikkaan, jonka sijainnista minulla ei ollut kuin aavistus. Sain vastahakoisesta Inkeristä seuraa Pintura-kurssin ensimmäiselle tunnille. Oikea paikka, Casa cultural löytyi muutaman korttelin päästä kampukselta ja olimme taas minuuteilleen tunnin aikaessa paikalla. Kurssi oli kyllä pettymys, ja tämä kerta taitaa jäädä ainoaksi. Ihan mukavaa sinänsä, mutta... En viitsi sataa dollaria moisesta alkaa maksamaan kun kuulemma materiaalitkin täytyy jatkossa hankkia itse. Opettaja oli kovasti taiteilijanoloinen, mukava vanhempi herra. Meidän lisäksemme siellä oli vain kolme poikaa. Tunnilta puuttui se meininki, jota olin odottanut. Piirsimme vain kolme tuntia huonoilla lyijykynillä typerää asetelmaa, joka koostui jostain ruukusta (?) ja puisesta sorsasta lautasella. Opettajan satunnaisia ohjeita, minun yskääni ja radiota lukuun ottamatta oli kolme tuntia lähes täysin hiljaista. Inkeri itse asiassa ahdistui ja liukeni jo alkuvaiheessa vähin äänin kotiin. Olihan siinä tiettyä rappioromantiikkaa tietysti kun piirreltiin jääkylmässä ateljeessa ja yskin kuin keuhkotautinen väärinymmärretty nero. Ja piirustuksestanikin tuli oikein hyvä. Parempi kuin poikien, vaikka itse sanonkin, ja opettajakin kävi kehumassa sitä monta kertaa. (tai sitten koko hänen englanninkielen taitonsa rajoittui lauseisiin "Your drawing is very, very good. I like it very, very much."). Valitettavasti työ kastui kotimatkalla sateessa aika märäksi. Oli tavallaan ihan hauskaa. Varsinkin kun huomasin ymmärtäväni suurimman osan siitä, mitä opettaja puhui espanjaksi, ja paljon radiostakin.

Kastuin tosiaan jäätävässä sateessa kotimatkalla, ja haaveeni kuumasta suihkusta vesittyivät hetkellisesti, kun suihkusta ei suostunut tulemaan lämmintä vettä. Asia tosin korjaantui kun kävin saman tien valittamassa vuokraemännälle ja hän laittoi jostain syystä kiinni olleen boilerin uudelleen päälle. Olin kuolemanväsynyt, mutta espanjanläksyt oli vielä tehtävä. Voi herran jestas tätä lukiomeininkiä oikeasti, en pidä yhtään...

Tänään espanjantunnilla opettaja hätisti ensi töikseen kaikki ilman kirjaa olevat kirjakauppaan. Meitä oli varmaan seitsemän ja kirjoja kaupassa jäljellä kolme. Nappasin suomalaisella röyhkeydellä yhden kirjoista kun niitä ei kukaan muu kehdannut ottaa. Ladies first, niinhän se täällä menee. Kirja maksoi n. 40 euroa, aargh. No, laitoin tänään apurahahakemuksen menemään.  Espanjassa ja taidehistoriassa ei metään ihmeitä tapahtunut. Tuntien jäkeen minulla oli paljon tekemistä. Aktivoin sähköpostini (Se tapahtui soittamalla johonkin numeroon.), kävin otattamassa kuvan opiskelijakorttiini, ja tulostin espanjanläksyjä koulun koneella. Tulostus koululla näyttää siis vihdoin toimivan. Täytimme myös viisumisakon maksulomakkeet ja tulostimme ne. Yritimme maksaa sakkoja, mutta pankissa oli kai joku järjestelmä kaatunut eikä mikään toiminut siellä.

Päivä oli vasta nuori, joten onnistuimme toteuttamaan suunnittelemamme shoppailuiltapäivän. Rentoutuminen tulikin tarpeeseen; Inkerillä oli pienimuotoinen kriisi liityen kurssivalintoihin ja minulla taas ahdistus läksyjen määrästä. Otimme taksin Valle Orienten ostosparatiisiin. Se oli meille uusi paikka, mutta osoittautui oikein sopivaksi ostoshysterian kanavointikohteeksi. San Agustiniin verrattuna ehkä vähän trendikkäämpää ja hmm... amerikkalaisempaa. Latinojen suosimat huonolaatuisten ylinaisellisten vaatteiden liikkeet (vrt. Fiorella suomessa) puuttuivat lähes kokonaan, mutta sen sijaan Dieseliä, Pepe Jeansia ym. löytyi. Ja Pull&Bear ja Berschka, joissa oli alen loppurysäys meneillään. Vietimme molemmissa ikuisuuden sovitellen vaatteita. Molemmille tarttuikin mukaan löytöjä: Minä ostin vaaleanpunaisen pöllö-printtitopin (ihana!!), vihreän lyhythihaisen paidan ja mustan veluurihupparin jossa on karvavuori hupussa. Ne semmoset on paikallista talvimuotia. Inkeri osti puolihihaisen raitapaidan ja lämpimän pilkullisen collegepaidan, jossa oli hieno, iso kaulus. Lisäksi ostin mustan army-lippiksen, ettei pää pala auringossa. Helle kun voi tässä hullussa ilmastossa alkaa taas milloin vaan. Lippis on kyllä tosi miehekäs, oikein semmonen valmiiksi kulutetun näköinen. Mutta kai sitä on joku hattu hyvä olla. Ja ripsivärinkin ostin. Syötiin taas paljon ja hyvin. Inkeri gorditoja (yhden sortin paikallisia täytettyjä maissilättysiä) ja minä tosi herkullista kiinalaista. Myöhemmin jätskiä. Sovituskoppien peilit kyllä kertoivat että olen jo aloittanut paisumisen, eikä ihme tällä ruokavaliolla. Mutta hei, huomenna ollaan menossa Nike Workout Dancehall-tunnille.

Käytännön asioitakin hoitelin Valle Orientessa: lunastin viimein matkashekit, koska siellä on Monterreyn ainoa American Express-toimisto. Ja maksoimme viisumisakot siellä pankissa. kotikulmille palattuamme kävimme kopioimassa vielä kuitit, joten nyt olemme täysin valmiita huomiseen viisumikoitokseen numero kaksi. Ei kyllä pelota, kun eilen huomasimme että ihmisiähän nekin siellä vain ovat.