Maanantaiaamuna Inkeri oli edelleen kipeä, mutta lentokentälle oli lähdettävä. Oltiin hurjan ajoissa. Lento sujui taas nopeasti ja mukavasti. Taksi alle ja hotelli Ibikselle, jossa oltiin reilusti ajoissa mutta saatiin jo huone. Inkeri sairasti loppupäivän ja minä lepäilin. (Lue: lunastin nettiyhteyden hotellihuoneeseen ja nörttiydyin) Illalla käytiin hotellin viereisessä italialaisraflassa. Jotenkin päädyttiin tilaamaan kolmen ruokalajin menyy ja palattiin totaaliähkyssä hotellille. Harkintakyky pettää kun on hyvää ja halpaa ruokaa tarjolla. Uni maittoi taas aikaisin ja herättiin kukonlaulun aikaan, kuten joka aamu. Ibiksessä oli sopiva huoneenlämpö, mutta meidän queen bedimme ei ehkä ollut kaikkein mukavimpia.

Aamulla otti jo valmiiksi päähän, että kämpän etsintä olisi pakko aloittaa. Minun päätäni myös särki ihan  kirjaimellisestikin. Ikkunaverhoja raottaessa aurinko paistoi aivan älyttömän kirkkaasti silmiin. Inkeri oli jo vähän terveempi. Lopulta lähdettiin hitaasti tallustelemaan koulua kohti. Monterrey on todellinen autokaupunki. Autoja on ihan mielettömästi kaikkialla ja kukaan ei tunnu kävelevän mihinkään. 6-8-kaistaisiin autoteihin törmää jatkuvasti. Jalkakäytävät, siellä missä niitä on, ovat todella kapeita muistuttavat välillä jotain esteratoja. Näin ollen käveleminen on myös hyvin hankalaa. Puhumattakaan siitä, että kaupungin eri osien välissä on vuoria! Ne on joko kierrettävä, ylitettävä tai alitettava ja kulku  onnistuu hyvin harvoista kohdista. Koko tämä autovaltaisuus saa jotenkin kapinoimaan, ja ollaankin kävelty tähän mennessä täällä melkein kaikkialle, jos on vain ollut valoisaa. Ollaan kävelty varmasti kymmeniä kilometrejä varvassandaaleissa. Minulla on kantapäät jo kovettuneet ja pinttyneet mustiksi. Täällä on myös ollut melkein joka päivä helle, kuumempaa kun Mexoico Cityssä. Vettä saa juoda melkein jatkuvasti.

Suomalaisella sisulla patikoimme koululle vuorenrinteiden rähjäisenkodikkaiden kaupunginosien läpi. Reitti oli valoisaan aikaan ihana, pimeällä se olisi ehkä  pelottanut. Matkaan meni suuri osa päivästä. Karttaahan me emme paljon katselleet eli kiertelimme varmaan aika paljon turhaan. Lopulta olimme koululla. Kampus näytti autiolta, ja porteilla oli vartijat. Saimme kuulla että International Officen väki on jo joululomalla (ei kovin yllättävää), joten emme sitten edes yrittäneet kampuksen  aitojen sisäpuolelle. Sen sijaan aloimme kartoittaa lähistön asuntotilannetta. Kiertelimme koko päivän keräten talojen ulkopuolella olevien Se renta-ilmoitusten puhelinnumeroita. Niitä riitti, ja taksilla hotellille palattuamme meillä oli niitä kymmeniä. Emme vaan saaneet vielä oikein mitään konkreettista aikaan.

Keskiviikkona lähdimme taas sisukkaasti kävellen matkaan.  Kävelimme keskustaan, ostimme prepaid-liittymän  ja kävimme syömässä. Sitten aloitimme soittelun. Soitimme suunnilleen vuorotellen puheluita. Se oli aika kauheaa espanjaksi, ja kokoajan sai olla hokemassa että anteeksi en ymmärrä. Ensimmäisen näytön saimme heti puolen tunnin päähän, joten oli pakko ottaa taksi Tecille. Kämppä oli ihan ylihintainen ja turhan kliininen. Illan aikana kävimme katsomassa vielä kolmea asuntoa. Yksi, omakotitalon yläkerrassa oli ihan ok, mutta turhan pieni (yksiö), ja sisälsi kuolleen torakan. Eli ei. Kaksi muuta olivat mielettömän suloisessa violetti-punaisessa kerrostalossa. Ne olivat ihania. Toinen oli liian iso, mutta toinen olisi ollut sopivan kokoinen ja hintainenkin. Vaan eipä se ollutkaan niin yksinkertaista. Kämpän esittelijä sanoi, että se kyseinen tyhjä kämppä ei olekaan vuokrattavana, vaan pari samanlaista samasta talosta. Hän antoi asunnot omistavan rouvan kotinumeron. Rouvan saimme kiinni vasta illalla, ja saimme kuulla että asunnot  vapautuisivat vasta tammikuussa. Sovimme palaavamme perjantaina asiaan, mutta niiden suhteen toivo kuitenkin meni, koska tammikuu tuntui liian myöhäiseltä.

Torstaina oli vähän luovutus- ja jopa paniikkimielialaa ilmassa. Minulla ainakin, mutta Inkeri jaksoi tsempata. Menimme Tecille ajoissa ja aloimme ahkerasti soitella. Oli kyllä huono soittelupäivä. Soitettiin varmaan biljoona puhelua, mutta melkein kaikilla oli vastaajat päällä, ehkä välittäjät olivat jo joululomalla. Ne jotka saimme kiinni, sanoivat että kämpät ovat jo menneet. (Miksi ihmeessä niillä sitten on isot lakanat ulkona mainostamassa vuokrakämppiä??) Yhden esittelyn sovimme puhelimitse. Se kämppä osoittautui aika lääväksi. Vähän kuin suomessa laitettaisiin johonkin kylmään autotalliin sänky ja muovinen puutarhapöytä ja vuokrattaisiin asuntona. No eipä vuokrakaan olisi päätä huimannut: yht. n. 100 eur. Ei sitten kuitenkaan otettu sitä. Kaupan päälle saatiin kämpän omistajalta puolen tunnin espanjankielinen luento, joka sisälsi varmasti paljon hyviä elämänohjeita siitä, kuinka säilyä valkoihoisena hengissä Meksikossa. Ymmärrettiin varmaan olennainen ja hoettiin kuorossa "si, si". Toinen kämppä nähtiin, kun joku tyyppi tuli kadulla kysymään, että etsitäänkö asuntoa. Sillä olisi ollut kokonainen talo, josta se vuokrasi monta makuuhuonetta opiskelijoille, mutta ei sekään oikein vastannut tarpeitamme.

Olimme jo aika toivottomina tekemässä lähtöä hotellille, kun huomasimme uuden ilmoituksen tosi kivan näköisen omakotitalon seinässä. Kun olimme ottamassa numeroa ylös, tuli mukava tyttö kysymään että halutaanko nähdä kämppä? Totta kai me haluttiin. Ja se kämppä olikin ihana. Siitä tulee sitten meidän uusi koti. Tosin vasta 1.1 kun se vapautuu, mutta päätimme odottaa, sillä tulimme siihen tulokseen että suurin osa kämpistä varmaan vapautuu vasta kuun alussa. Olihan se myös paikalliseen hintatasoon nähden suht. kallis, euroissa n. 500, mutta kyllä siitä mielellään maksaakin. Sitä paitsi siellä on kahden makuuhuoneen lisäksi iso nukkumaparvi, joten jos tiukkaa tekee niin voidaan ottaa siihen vielä yksi kämppis. Mutta näillä näkymin pidetään koko ihanuus ihan itsellämme. Kämpässä on tosiaan 2 makuuhuonetta, parvi ja iso, kahden kerroksen korkuinen oleskelutila jossa on avokeittiö ja iso, korkea ikkuna. Lisäksi kylppäri ja kodinhoitohuone, jossa on pesukone ja linko! Vesi, kaasu ja netti sisältyy hintaan. Sekä tyttö että myöhemmin tapaamamme vuokraemäntä (tytön täti) olivat oikein mukavia ja puhuivat jopa englantia.