Reissut on nyt reissailtu. Veracruz oli... hmm, ehkä vähän laimeahko kokemus. Oli siis ihan kivaa ja silleen, mutta ehkä mulla oli hieman liikaa odotuksia matkassa. Silloin aina tuntuu, että jotain jäi puuttumaan. Ei pitäisi ladata niitä odotuksia ohikiitäviin hetkiin.

Aamulento oli pari tuntia myöhässä. Nuokuin jo lentokentällä odotellessa, ja lennon ajan olin aivan tiedoton. Perillä piti palloilla muutama tunti kaupungilla ja odottaa hotellihuonetta. Kun vihdoin päästiin huoneeseen, nukuttiin iltaan asti. Maanantaipäivä vietettiin biitsillä muutaman kilometrin päässä. Olisi siinä hotellin vieressäkin ollut ranta, mutta siellä oli turhan paljon kansaa, joten hypättiin bussiin ja mentiin Playa Mocambolle. Uitiin ja rentouduttiin muutama tunti, joiden aikana kaikkien kolmen iho jo paloi. Siltä ei voi vaan välttyä vaikka kuinka rasvaisi. Onneksi paloimme tällä kertaa vaan ihan vähän ja ainakin minulla se kerta jäi viikon ainoaksi.  

En tietenkään saanut tehtyä sitä koulutehtävää yöllä lentoa odotellessa. Inkeri oli aiemmin jo sanonut tekevänsä sen vaikka jossain nettikahvilassa Veracruzissa, joten  päätin toimia samoin. Oli kyllä melkoisen masentava päätös kivalle lomapäivälle. Ensin syötiin hyvin argentiinalaisessa ja juotiin viiniä- siitä olisi ollut niin mukava jatkaa vaikka baareihin. Mutta ei. Me otettiin parin tunnin nörtteilyspurtti ja luettiin ne 8 sivua plus vastattiin kysymyksiin tekstistä. Sen jälkeen oli todella nuutunut olo, joten uni tuli helposti.

Tiistaina ajeltiin ympäri kaupunkia takseilla ja busseilla ja vähän käveltiinkin. En oikein tiedä, mihin sekin päivä hävisi. Ainakaan ei lojuttu rannalla. Lähinnä vaan haahuiltiin ympäriinsä kuumankosteassa säässä. Illalla meillä oli kova yritys tutustua Veracruzin yöelämään, mutta ei se oikein ottanut onnistuakseen. Koko kaupunki oli nimittäin aikamoisen kuollut. Noissa turistihelveteissä olisi varmasti ollut parempia bileitä tarjolla. Veracruzissakin oli kyllä turisteja, mutta oikeastaan vain meksikolaisia lapsiperheitä. Ei juurikaan nuoria, ainakaan viikolla. Meillä oli tosin myös vähän ongelmia ylipäätään löytää baareja. Ensin menimme keskustaan yksille paikkaan, jossa olimme ainoat asiakkaan.  Koko keskusta vaikutti sen verran tylsältä, että päätimme siirtyä taksilla rannoille, joiden liepellä piti oleman baarejakin. Otimme taksin ehkä turhankin kauas, sillä kävelimme rantaa pitkin takaisin kaupunkia kohti, eikä baareja oikein tullut vastaan.

Sen sijaan kaupungin huonoin puoli kärjistyi sitä enemmän, mitä pidemmälle ilta ehti. Tämä "huonoin puoli", siis minun mielestäni, oli se että veracruzilaiset miehet eivät tuntuneet ennen naista saatikka ulkomaalaista nähneen. Saatoin toki kiinnittää siihen huomiota enemmän kuin tavallisesti, mutta en ole kyllä missään ennen huomannut moista tuijotusta, huutelua ja viheltelyä. Kaikki äijät suunnilleen vauvasta vaariin tuijottivat häpeämättä, ällöttävää ja moukkamaista. Täällä Monterreyssä tuntuu tuohon verrattuna suorastaan näkymättömältä. Ja minä tummine hiuksineni en edes oikeasti herättänyt niin paljoa huomiota kuin blondi Inkeri ja pinkkitukkainen Jenni. Yleensä en ole tuossa asiassa herkkänahkainen vaan sivuutan sen suunnilleen huomaamatta tuijotusta. Tuolla kuitenkin ahdistuin ihan oikeasti siitä, välillä oli jopa uhkaava olo vaikka liikuimmekin kolmestaan. Lopulta kiusaantuneisuus voitti bilehalut (millaista huomiota sitä saisimme osaksemme baarissa kun jo kadulla kävely ahdisti?) ja väsyimmekin kun kivaa paikkaa ei löytynyt. Otimme taksin ja saimme huomata olleemme noin 100 metrin päässä yökerhoista. No aina ei voi voittaa.

Myöhemmin yöllä nousi kova tuuli, joka helisytteli ikkunalaseja läpi yön. Hotellihuoneemme (joka oli muuten erinomaisen siisti ja mukava, hyvään palveluun yhdistettynä kaikenkaikkiaan onnistunut valinta) oli merelle päin ja neljännessä kerroksessa, muiden kattojen yläpuolella, joten kuulosti kovalta myrskyltä. Aamulla ulos mennessämme huomasimme, että tuuli kaduilla ei ollut niin mahdoton. Viileää ja pilvistä oli silti. Samoihin aikoihin täällä Monterreyssä oli riehunut ihan oikea myrsky. Joku tosi kummallinen vielä. Oli tuullut äärimmäisen kovaa, mutta ilman sadetta. Miljoonakaupungista 80% oli ollut ilman sähköjä, eikä niitä ole kai vieläkään korjattu kaikkialta. Hurjaa. Toisaalta hyvä ettemme olleet paikalla, toisaalta melkein harmittaa. Monterreyn myrskystä kuullessamme vähän jännitimme, että murtaudutaanko meille kaaoksen turvin tai jotain. Enemmän huolestutti, että pakastimemme on  täynnä jäitä. Kämppä oli kuitenkin selvinnyt ilman murtoja ja vesivahinkoja. Sähköt olivat kaiketi olleet enintään vähän aikaa poikki, sillä jäätkään eivät olleet sulaneet.

Keskiviikkona pyörimme keskustassa suorastaan palellen.Päällimmäisenä päivästä jäi mieleen ensimmäinen meksikolainen ateria jonka jätin koskemattomaksi. Olimme nälkäisiä, eikä koko hiton keskustasta meinannut löytyä kriteerimme täyttävää ruokapaikkaa. Lopulta päädyimme nälän ajamana hyvin autenttiseen eli tässä tapauksessa köyhän näköiseen comida casera (eli kotiruoka-) paikkaan, jossa lounasmenu oli vain 50 pesoa. Jo alkukeitto oli aika onneton kokemus. Pääruokien nimet eivät kalafileetä lukuunottamatta sanoneet meille mitään. Jenni päätyi kalaan, me Inken kanssa päätimme olla rohkeita ja tilata sokkona. Virhe. Eteemme tuotiin possu(?)pihvi(?), jonka alkuperää en halua tietää. Lähinnä se muistutti siankorvaa... Maistui siltä miltä näytti ja oli väriltään kirkuvan pinkki. Lautaselle jäi, samoin kuin salaattini joka oli jostain syystä suolattu. Kohteliaisuudesta söin sentään hyytelöjälkkärin  ja poistuin häpeissäni ja nälkäisenä. Inkeri ei paljoa minua enemmän pystynyt syömään. Jennin kala oli sentään hyvää. Tiedän että tämä on todella kiittämätöntä nirppanokkailua: köyhä perheravintola tuskin paljon sen kummempaa pystyy tarjoamaan, ja siksi hävettikin jättää ruoka syömättä, mutta ei vaan pystynyt. Myöhemmin sain mahani täyteen kivassa kahvilassa jossa myytiin oikein hyviä patonkeja. Illalla kävimme leffassa katsomassa Vantage Pointin. Aika harvinaisen turha, joskin ihan viihyttävä leffa.  

Torstaipäivän olimme varanneet El Tajinin raunioille. Ne eivät olleet ihan siinä vieressä, vaan ensin täytyi istua bussissa 4 tuntia. Bussi vei Papantlanin kaupunkiin josta jatkettiin vielä paikallisbussilla puoli tuntia pyramideille. Olimme edellisenä päivänä ostaneet bussiliput, mutta pari ensimmäistä aamubussia oli jo täynnä. Meidän bussimme lähti kymmeneltä aamulla. Perillä Papantlanissa söimme ja pyörimme hetken aikaa keskusaukion ympäristössä, aika pian kuitenkin lähdimme etsimään Tajinin bussia. Bussi mutkitteli kylästä kylään ja lopulta olimme perillä. El Tajinin likellä oli jotkut kulttuurifestarit menossa. Hieman säikäytti, kun keskellä ei mitään oli yhtäkkiä ihmisiä muutaman ruisrockillisen verran, kaikkine telttoineen ja oheiskrääsän myyjineen. Onneksi tienviertä kiemurteleva satojen ihmisten jono eijohtanut pyramidialueelle, vaan festarialueelle. Tosin kävelymatkalla kadunvarresta pyramideille oli myös kojuja vieri vieressä.

Lippuluukulla meitä sitten odottikin ikävä yllätys: koko alue sulkeutui viideltä. Tuolloin kello oli 10 vaille 5. Mihin lie aika kadonnutkaan. Emme kyllä olleet edes ajatelleet aukioloaikoja, mutta emme toisalta viivytelleetkään missään. Lonely planetinkin mukaan paikan piti olla kuuteen auki, mutta se oli vanhaa tietoa. Eipä siinä sitten auttanut kuin niellä pettymyksensä ja todeta että missattiin pyramidit, jotka kuitenkin  olivat erittäin painava syy matkakohteen valinnassa. Shit happens. Ajettiin sitten bussilla takaisin Papantlaniin, jossa hengailtiin  loppuilta. Veracruzin bussi oli myöhässä, ja me hyvin väsyneitä kun viimein päästiin hotellille.

Perjantai, lähtöpäivä, valkeni aurinkoisena. Luovutimme huoneen ja heti kadulla huomasimme että kaupunki oli herännyt pääsiäisviikonloppuun. Tarkemmin sanottuna Sol-rantafestarit olivat alkaneet. Koko rantaviiva oli täynnä ihmisiä ja muutaan sadan metrin välein oli lavoja, joilla musiikki soi. Olutkojuja oli vielä tiuhemmassa. Päivä vaikutti täydelliseltä. Ainoa miinus tosiaan että illalla pitäisi lähteä. Totesimme sitten että onhan tässä koko päivä aikaa. Käytiin Muu-nimisessä ravintolassa lounaalla ja pareilla drinkeillä ennen kuin siirryimme rannalle. Siellä sitten  hengailimme iltapäivän kuumimmat tunnit livebändejä kuunnellen ja ihmisiä katsellen. Iltapäivään mennessä aurinko ja drinkit olivat nuuduttaneet itse kutakin. Palloillimme ympäriinsä vähän aikaa ja kävimme iltapalalla mahtavassa pizzeriassa. Lentokentällä saimme huomata että lento oli taas pari tuntia myöhässä, kuten kaikki kulkuneuvot tällä lomalla. Pääsimme kotiin joskus yömyöhällä väsyneinä ja viluisina. Hiukan jopa vilustuneina, mutta se alkaa jo onneksi hellittää.

Viikonlopusta nyt en jaksa antaa kovin perinpohjaista selontekoa... Eipä täällä sen radikaalimpia oo tapahtunut. Lauantaina käytiin MARCOssa Diego Riveran näyttelyssä ja kaupoilla: ostin vihdoin himoitsemani valkean riikinkukkopaidan kun se oli -30%. Yöllä baareiltiin Monterreyssä kavereiden kanssa (miinus Jenni joka fiksuna tyttönä valmistautui lentoon.) Sunnuntaina laitoin Jennin aamulla matkaan ja illalla käytiin Applebeesissä, nam. Oli sadepäivä.

Maanantaina blondailin tukkaani hullun lailla. Olin nimittäin saanut päähäni että punaisia raitoja pitäisi nyt saada tukkaan. (selkeesti vaikutteita Jenniltä joka toi piristävän tuulahduksen persoonallisten ihmisten kaupungista. Tällä kun  shokkivärjättyjä päitä näkee paljon harvemmin kuin Tampereella. Täällä halpojen hiusvärien maassa löytyy kuitenkin myös shokkivärejä kaupan hyllyltä pilkkahintaan.) Koko illan jatkuneiden värinpoistojen jälkeen sain vihdoin  sen verran vaaleita raitoja aikaiseksi että niihin uskalsi laittaa punaisen (oikeastaan pinkin) värin. Tai no, latvat nyt ovat ihan yhtä mustat kun ennenkin, mutta tämä on nyt tälläinen liukuväri sitten. Käsittämätöntä, ettei tukkani ollut moksiskaan värinpoistoista, joita tein joihinkin kohtiin varmaan 7! Lopputulos ei onneksi ollut ihan pinkki vaan sanoisinko...vadelmanpunainen. Oikein nätti. Vähän epätasainen ehkä, joten värjäsin tänään uudelleen ja nyt olen tyytyväinen. Alan jo päästä yli hetken vaivanneista teinkomplekseistakin. Ai  niin, katkaisin sitten myös yhden kynnen eilen. Prkl. Tänän tehtiin sairaan hyvää kavislasagnea. Saatiin myös loput tentit takaisin. Arkkihissasta 93/100 (luokan paras, jei) ja Passive Systemsistä 85/105.

KUUMA. Ei pysty enää pitämään tietokonetta päällä, kun se hohkaa sylissä. (ainoa mahdollinen kirjoitusasento tällä hetkellä on siis sängyssä kone sylissä. Koska olen ihan nukkumaan menossa.) Väsyttääkin... Laitan tämän nettiin, linkitän uudet kuvat (Monterrey, Monterrey 2, Veracruz) ja nukahdan.