...joskus elämä tarjoaa hänelle jopa iloisia yllätyksiä.
Kaksi ihanaa ja aurinkoista päivää Monterreyssä takana. Sunnuntaina vielä rentoiltiin puistossa ja taas löytyi uusi ostoskeskus. Täällä niitä tuntuu oikeasti olevan niin tiheässä, että todennäköisyys kävellä sellaiseen sisään on aika suuri jos vähän kävelee ympäriinsä ja tutkiskelee paikkoja. Sunnuntain saldo oli vetoketju-korvikset meille molemmille, Inkerille villatöppöset, erityisen hyviä kanatacoja, myöskin erityisen hyviä valmistamaleita ja suklaadonitseja Sorianasta, lievää hysteriaa kun eräässä kaupassa kysyttiin täysin irrationaalisesti, että pidämmekö eläimistä? (meidän espanjantaitomme huomioon ottaen kyse oli tietysti jostain aivan muusta...), hellettä, janoa ja hieman lisää rusketusta. Kerrassaan mukavaa ja rentoa siis.
Tänään herättiin aikaisin, pitkin hampain ensimmäiseen ”koulupäivään”. Päivä osoittautui kuitenkin erittäin hyväksi ja tarjoili mukavia sattumuksia heti aamusta alkaen. Ensimmäinen iloinen yllätys oli, että vakuutusyhtiöstä oli tullut tarvitsemani vakuutuspaperi sähköpostiin, vieläpä kahteen kertaan. Siinä vaiheessa kun lopulta viime viikolla uskalsin lukea netistä vakuutukseen liittyvät vaatimukset läpi, tuli kyllä hätä. Kävi nimittäin ilmi että on ihan hiton tärkeää että kattavasta vakuutuksesta on tarvittavat dokumentit. Kaikenmaailman sanktioita olisi ollut luvassa jos ei olisi niitä pystynyt esittämään. Jotenkin olin ihan varma, etten tule saamaan paperia näin lyhyellä varoitusajalla. Nyt niitä vasta uskaltaa ajatella, kun paperien pitäisi olla ok. Joka tapauksessa häiriköin perjantaina useampaakin tahoa vakuutusyhtiössä ja valtuutin äidin uhkailemaan, lahjomaan ja kiristämään mikäli tulee ongelmia. Lopputulos oli, että kaksi tyyppiä vakuutusyhtiöstä oli toimittanut sen paperin, mutta vain toinen allekirjoitettuna ja skannattuna. Kannatti siis pelata varman päälle.
Teimme lähtöä koululle, kun toinen iloinen yllätys asteli ovesta sisään, siivooja-Ruthin muodossa. Nainen oli iloinen ja ystävällinen ja papatti kuin papupata. Häntä ei näyttänyt yhtään haittaavan, ettemme ymmärtäneet mitään, joten emme antaneet sen häiritä itseämmekään, vaan hymyilimme ja myöntelimme vaan. Jätimme pienen tädin puunaamaan. Koko päivän hän olikin rehkinyt kämpän kimpussa ja jälki on oikein siistiä, kaikki nurkat puleerattu! Aivan ihanaa. Nyt kämppä on mahtava kun se on siisti, ja muutaman kuuman päivän jäljiltä oikein lämminkin. Ei ole yhtään kylmä täällä isossa huoneessa kirjoitella edes normaalivaatteissa ja ilman villasukkia.
Pakolliset kouluaktiviteetit olivat hetkessä ohi. Ilmoittauduimme, saimme väliaikaiset opiskelijakortit ja ajat keskiviikolle kurssien tarkistukseen tms. ja tervetuliaispaketit; esitteitä ja ohjeita perinteisiin meksikolaisiin olkalaukkuihin pakattuna. Lisäksi ilmoittauduimme kampuskierrokselle iltapäivällä. Ilmoittautumisessa näimme Päiviä ja Ilonaa, sekä Santiagoa joka oli vuorostaan kipeä. Mitä tämä julma ilmasto tekeekään argentiinalaiselle kun se pystyy vetämään kaksi suomalaistakin vuoteen omaksi? No tänään oli kyllä yli 30 astetta taas...
Viisumia ja vakuutuspapereita varten lähdimme paikalliseen kopiopalveluun ottamaan tulosteita ja kopioita. Saimme avuksemme oikein mukavan ja kärsivällisen, englantiakin taitavan pojan. Olimme hankalia asiakkaita. Tarvitsimme lomakkeita tulostettuna papereille, jonka kokoisia ei ole oikeasti olemassa, kaksipuoleisina, vaikka eri puolet ovat eri tiedostoissa ja värillisinä tietty juu. Ei olisi ihan espanjaksi tuon selittäminen onnistunut. Oikein hyvää palvelua siellä ja jotenkin kotoisa tunnelma kaikkien niiden lakanatulostimien keskellä...
Yhdeltä saimmekin noutaa passikuvat keskustasta. Niistä tuli ihan hyvät. Sitten kävimme pizzalla (voi meitä) ja kahvilla. Voi että olimme väsyneitä, kuumuus vei kakki voimat. Bussi kampukselle oli onneksi ilmastoitu. Kävimme kotona viemässä papereita ja hengähtämässä hetken. Silloin huomasin, että aamulla saamamme viisumiohjeet eivät olleetkaan samat kuin aiemmin saamamme. Tarkempi tutkiskelu antoi taas toivoa meidän viisumiprosessille. Nyt osan niistä lomakkeita saakin kai netistä, mitä on ennen joutunut odottamaan 3 päivää.
Näitä miettien onnistuimme lahjakkaasti myöhästymään kampuskierrokselta. Näin melkein kuukauden maassa olleina, eli käytännössä jo aitoina meksikolaisina emme katsoneet aiheelliseksi olla minuutilleen sovittuna aikana paikalla. 7 yli oli liian myöhäistä. Tec kun tuntuu olevan yksinäinen kurin ja järjestyksen saareke keskellä kaoottista ja rentoa maata... No ajattelimme soluttautua tunnin päästä lähtevään ryhmään, ja käydä välillä kiusaamassa kv-toimiston leidiä taas kerran. Espanjantaitoni riitti keskusteluun, josta selvisi että viisumin rekisteröinti maksaa nykyään 606 pesoa ja koulun opiskelutodistuksen saa maanantaina. Valitettavasti ei kuitenkaan valittamiseen, että se on meille liian myöhään. Tämä oli taas huono uutinen kannaltamme ja palautti meidät taas hetkeksi maan pinnalle. Kampuskierroksella oli paljon saksalaisia ja ranskalaisia. Ei siitä ihan kauheasti mitään mieleen jäänyt (paitsi bambit), paikat käytiin niin nopeasti läpi. Mutta niitä esittelevä, englantia puhuva tyttö vaikutti mukavalta ja kävikin ilmi, että hän on kv-toimiston henkilökuntaa. Kysyimme häneltäkin koulun opiskelutodistuksesta, ja hän taas sanoi että sen saa heti keskiviikkona! Se oli taas mahtava uutinen. Tosin en tiedä ketä uskoisi, mutta haluaisin uskoa tätä jälkimmäistä. Se, jolta olemme kyselleet useamminkin, tuntuu antavan ristiriitaisia, mutta aina meidän kannaltamme epämieluisia vastauksia.
Onnellisina palasimme siistiin kotiin, ja juhlistimme päivää tonnikalaleivillä ja parilla oluella. Tänään olisi ollut joku ryhmäillallinenkin, mutta emme viitsineet osallistua. Olimme niin väsyneitä. Tai no, tässähän kukun vieläkin hereillä. Inkeri meistä viisaampana on nukkunut jo pari tuntia. No, Inkeri aikookin kai mennä klo 8.30 kuulemaan kaksituntista Kampuksen Presidentin tervetulotoivotusta. Minä en kyllä saa itseäni niin aikaisin hereille missään olosuhteissa. Joten taidanpa avata lintsaussaldoni tältä keväältä. Vähäiseksi se jääneekin, tämän koulun säännöillä kun ei paljoa lintsailla.
Lopuksi vielä, jottei totuus unohtuisi:
”Jos sinulla on hyvä olo, älä huoli. Se menee kyllä ohi.”
Kaksi ihanaa ja aurinkoista päivää Monterreyssä takana. Sunnuntaina vielä rentoiltiin puistossa ja taas löytyi uusi ostoskeskus. Täällä niitä tuntuu oikeasti olevan niin tiheässä, että todennäköisyys kävellä sellaiseen sisään on aika suuri jos vähän kävelee ympäriinsä ja tutkiskelee paikkoja. Sunnuntain saldo oli vetoketju-korvikset meille molemmille, Inkerille villatöppöset, erityisen hyviä kanatacoja, myöskin erityisen hyviä valmistamaleita ja suklaadonitseja Sorianasta, lievää hysteriaa kun eräässä kaupassa kysyttiin täysin irrationaalisesti, että pidämmekö eläimistä? (meidän espanjantaitomme huomioon ottaen kyse oli tietysti jostain aivan muusta...), hellettä, janoa ja hieman lisää rusketusta. Kerrassaan mukavaa ja rentoa siis.
Tänään herättiin aikaisin, pitkin hampain ensimmäiseen ”koulupäivään”. Päivä osoittautui kuitenkin erittäin hyväksi ja tarjoili mukavia sattumuksia heti aamusta alkaen. Ensimmäinen iloinen yllätys oli, että vakuutusyhtiöstä oli tullut tarvitsemani vakuutuspaperi sähköpostiin, vieläpä kahteen kertaan. Siinä vaiheessa kun lopulta viime viikolla uskalsin lukea netistä vakuutukseen liittyvät vaatimukset läpi, tuli kyllä hätä. Kävi nimittäin ilmi että on ihan hiton tärkeää että kattavasta vakuutuksesta on tarvittavat dokumentit. Kaikenmaailman sanktioita olisi ollut luvassa jos ei olisi niitä pystynyt esittämään. Jotenkin olin ihan varma, etten tule saamaan paperia näin lyhyellä varoitusajalla. Nyt niitä vasta uskaltaa ajatella, kun paperien pitäisi olla ok. Joka tapauksessa häiriköin perjantaina useampaakin tahoa vakuutusyhtiössä ja valtuutin äidin uhkailemaan, lahjomaan ja kiristämään mikäli tulee ongelmia. Lopputulos oli, että kaksi tyyppiä vakuutusyhtiöstä oli toimittanut sen paperin, mutta vain toinen allekirjoitettuna ja skannattuna. Kannatti siis pelata varman päälle.
Teimme lähtöä koululle, kun toinen iloinen yllätys asteli ovesta sisään, siivooja-Ruthin muodossa. Nainen oli iloinen ja ystävällinen ja papatti kuin papupata. Häntä ei näyttänyt yhtään haittaavan, ettemme ymmärtäneet mitään, joten emme antaneet sen häiritä itseämmekään, vaan hymyilimme ja myöntelimme vaan. Jätimme pienen tädin puunaamaan. Koko päivän hän olikin rehkinyt kämpän kimpussa ja jälki on oikein siistiä, kaikki nurkat puleerattu! Aivan ihanaa. Nyt kämppä on mahtava kun se on siisti, ja muutaman kuuman päivän jäljiltä oikein lämminkin. Ei ole yhtään kylmä täällä isossa huoneessa kirjoitella edes normaalivaatteissa ja ilman villasukkia.
Pakolliset kouluaktiviteetit olivat hetkessä ohi. Ilmoittauduimme, saimme väliaikaiset opiskelijakortit ja ajat keskiviikolle kurssien tarkistukseen tms. ja tervetuliaispaketit; esitteitä ja ohjeita perinteisiin meksikolaisiin olkalaukkuihin pakattuna. Lisäksi ilmoittauduimme kampuskierrokselle iltapäivällä. Ilmoittautumisessa näimme Päiviä ja Ilonaa, sekä Santiagoa joka oli vuorostaan kipeä. Mitä tämä julma ilmasto tekeekään argentiinalaiselle kun se pystyy vetämään kaksi suomalaistakin vuoteen omaksi? No tänään oli kyllä yli 30 astetta taas...
Viisumia ja vakuutuspapereita varten lähdimme paikalliseen kopiopalveluun ottamaan tulosteita ja kopioita. Saimme avuksemme oikein mukavan ja kärsivällisen, englantiakin taitavan pojan. Olimme hankalia asiakkaita. Tarvitsimme lomakkeita tulostettuna papereille, jonka kokoisia ei ole oikeasti olemassa, kaksipuoleisina, vaikka eri puolet ovat eri tiedostoissa ja värillisinä tietty juu. Ei olisi ihan espanjaksi tuon selittäminen onnistunut. Oikein hyvää palvelua siellä ja jotenkin kotoisa tunnelma kaikkien niiden lakanatulostimien keskellä...
Yhdeltä saimmekin noutaa passikuvat keskustasta. Niistä tuli ihan hyvät. Sitten kävimme pizzalla (voi meitä) ja kahvilla. Voi että olimme väsyneitä, kuumuus vei kakki voimat. Bussi kampukselle oli onneksi ilmastoitu. Kävimme kotona viemässä papereita ja hengähtämässä hetken. Silloin huomasin, että aamulla saamamme viisumiohjeet eivät olleetkaan samat kuin aiemmin saamamme. Tarkempi tutkiskelu antoi taas toivoa meidän viisumiprosessille. Nyt osan niistä lomakkeita saakin kai netistä, mitä on ennen joutunut odottamaan 3 päivää.
Näitä miettien onnistuimme lahjakkaasti myöhästymään kampuskierrokselta. Näin melkein kuukauden maassa olleina, eli käytännössä jo aitoina meksikolaisina emme katsoneet aiheelliseksi olla minuutilleen sovittuna aikana paikalla. 7 yli oli liian myöhäistä. Tec kun tuntuu olevan yksinäinen kurin ja järjestyksen saareke keskellä kaoottista ja rentoa maata... No ajattelimme soluttautua tunnin päästä lähtevään ryhmään, ja käydä välillä kiusaamassa kv-toimiston leidiä taas kerran. Espanjantaitoni riitti keskusteluun, josta selvisi että viisumin rekisteröinti maksaa nykyään 606 pesoa ja koulun opiskelutodistuksen saa maanantaina. Valitettavasti ei kuitenkaan valittamiseen, että se on meille liian myöhään. Tämä oli taas huono uutinen kannaltamme ja palautti meidät taas hetkeksi maan pinnalle. Kampuskierroksella oli paljon saksalaisia ja ranskalaisia. Ei siitä ihan kauheasti mitään mieleen jäänyt (paitsi bambit), paikat käytiin niin nopeasti läpi. Mutta niitä esittelevä, englantia puhuva tyttö vaikutti mukavalta ja kävikin ilmi, että hän on kv-toimiston henkilökuntaa. Kysyimme häneltäkin koulun opiskelutodistuksesta, ja hän taas sanoi että sen saa heti keskiviikkona! Se oli taas mahtava uutinen. Tosin en tiedä ketä uskoisi, mutta haluaisin uskoa tätä jälkimmäistä. Se, jolta olemme kyselleet useamminkin, tuntuu antavan ristiriitaisia, mutta aina meidän kannaltamme epämieluisia vastauksia.
Onnellisina palasimme siistiin kotiin, ja juhlistimme päivää tonnikalaleivillä ja parilla oluella. Tänään olisi ollut joku ryhmäillallinenkin, mutta emme viitsineet osallistua. Olimme niin väsyneitä. Tai no, tässähän kukun vieläkin hereillä. Inkeri meistä viisaampana on nukkunut jo pari tuntia. No, Inkeri aikookin kai mennä klo 8.30 kuulemaan kaksituntista Kampuksen Presidentin tervetulotoivotusta. Minä en kyllä saa itseäni niin aikaisin hereille missään olosuhteissa. Joten taidanpa avata lintsaussaldoni tältä keväältä. Vähäiseksi se jääneekin, tämän koulun säännöillä kun ei paljoa lintsailla.
Lopuksi vielä, jottei totuus unohtuisi:
”Jos sinulla on hyvä olo, älä huoli. Se menee kyllä ohi.”
Kommentit